Laskiainen

 Laskiainen on ennen vanhaa ollut merkittävä juhla ja tapahtuma. Tässä Hanna Hagren muistelee 80-vuotiaana laskiaisen viettoa Padankoskella. Haastattelijana toimi aikoinaan Jorma Rekunen. Muistot on litteroinut haastattelunauhalta Marja-Leena Ruuhi.

Kuvan lapset telmivät koulun pihassa. Liekö laskiainen mielessä.

Minkäslaista aikaa se oli kuulkaa tuo laskiaisen aika ennenvanhaan?

No se oli riamun aikaa se. Se oli. Sitä jäälyteltiin mäjet jo aikaa ennen, ja sitä oli pitkät tukkirejet ja mettärejet, ja siällä liukujeli aikanaiset ja siällä liukujeli... eikä sinne lapsia laskettukan, niitä olis sattunu, nyt liukujelee vaan lapset. Se oli toi Ylähäisten mäkikin, se oli laskiaissa nin täyteen. Sitä kylvöttiin päivällä, kylvöttiin päivällä, ja oli sekin. Kuma tossa Nuuttilassa olin, nin sauna pantiin lämmitä ja siinä päivällisaikana, päivällisen miähet söi nin sitte saunaan. Ja sitte kun päästiin saunasta nin sitte lopuks päivää laskiaismäkkeen, iltaan tonne kymmeneen yhteentoista saakka puhtia, pait piiat tuli huusholliinsa. Ja se oli ääntä ja hurroon huutamista! Kyllä sen tiäsi. Laskiaisaamuna sitä jo kuka virpeempi oli ylös nouseen nin nousi kello kolme ylös ja juaksi kylän läpitte ja huusi pitkiä pellavia ja hurroota ja ajeli kylässä ihmiset ylös. Se aamusta alkaen alko se laskiaisen viatto. Se oli huppainen päivä laskiainen, taisi olla vualessa kaikki ihanampi aika. Ja yks hullutus.

Miksi se niin hullutusta oli?

No on se kun sitä nyt aattelee, että on se hullutusta sillä lailla vaivata itteensä ja kiskoo suuria rekiä mäjen päälle, ja se oli nin täyteen väkkee kun tuli välliin nin että muutamat pualikualiaana, kun tönttäs johonkin nurkkaan se reki sitte siältä. Kuinka sitä hanttierata voi semmosta, suuret reet sinne kiskottiin. Ei niitä kelkat pitäny aikanaisia ihmisiä.

Mitäs siellä mäessä oikeen huudettiin?

Pitkiä pellavia! Sylkky kun mulkku, kuitu kun korento, huroo! Se oli laskiaishuuto se. Pellavat pitkiä kasvaa. Kuitu oli kun korento nin pitkä ja sylkky kun mulkku, sanottiin, emminä tiä sitte mikä (nauraa) mulkku hän oli mutta... (nauraa) 

Kommee joka tapauksessa?

Ni, kommee joka tapauksessa kun se kerran oli kun mulkku. Mutta kuitu oli kun korento. Pellavia siällä huulettiin, ei siällä mittään muuta huulettu. 

Sitä käytiin saunassakin laskiaisena?

Käytiin sitä, kaikki meni saunaan nin miähet kun naisekkin saunassa päivällä. Eihän se laskiainen ollu eikä mikkään, jonsei päivällä kylvötty! Ja siällä ei saanu puhua siällä saunassa sitte mittään kun siällä oli kylpömässä. Ei hyttöset syäny suvella sitte. Siällä täyty olla kun mykkä. Kun miähet oli saunassa nin naiset heitteli lumipallolla ovesta sissään sinne lavvoon, että olis saanu miähiltä ääntä, mutta eipäs he puhunu mittään siällä, vaikka meni lumipalloo että sihisi lavvoon. Kun koitettiin miähiä väkisi puhumaan siällä, että eles vähä kironneet olis kun lunta saivat. Mutta äläs viälä! Sitte ei pitäny hyttösten suvella syälä eikä kärpästen. 

Mitäs miehet teki sitte kun naiset oli lauteilla?

No naiset pisti oven hakkaan ettei miähet päässy. Naiset, ei mar nää naiset laskenukkan miähiä, olis miähekkin oven hakkaan pistäny nin ei sinne olis lunta lentäny yhtään.

Mikäs se oli laskiaisruokaa?

Pavut. Herneet ne oli laskiaisruakaa. Niitä oli joka paikassa, ei mittään muuta koskaan. Minun muistin ikäni ne on herneet on laskiaisruaka. Ja siansorkat. Siansorkat, kun syksyllä sikoja tapettiin, nin sorkat korvettiin ja kaapittiin ja pantiin sualaan, ja siansorkat. Sorkka miästä päällen siällä laskiaispalalla sai kalvaa niitä. Ja sitte kun ennen kävi siat mettässä, nin viälä siinä oli taikatemppu, sitte kun ne siansorkat syätiin, nin ne sian sorkkaluut, kun siinä on nin paljo luita, ne pantiin yhteen kokkoon. Kun pöytä pyhittiin ne pantiin pussiin ja ne viätiin sitte talon ulkopualelle, heitettiin talon pihapiiristä ulos, että siat pysy suvella mettässä sitte kun sorkat viätiin mettään. Se oli taikatemppu se siinä. Kun ennen kävi siat ulkona, ei niitä karsinaan suvella ruakittu sikoja, kun niitä paljo oli. Mettässä ne kävi ninkun lehmäkkin. 

Oliko ne entiset siat ihan samanmallisia kun nykyään?

No oli mutta laihoja, tottakai mikkä mettässä vaan kävi nin ne oli kun mitä ruatamoita. Sitte syksyllä ruvettiin lihottaan niitä sitte kun aiottiin lahlata. Ei ne semmosia ollu kun nyt siat, piletään karsinassa, ruakitaan piletään hyvällä alustalla. 

Jestas toi kello on paljo. Kyllä minä lählen kotio kyllä se jo piisaa.

No mikäs siellä kotona odottaa?

Siällä on töitä täytyy tehlä.

Vieläkö te töitä teette?

Ai hyvät ihmiset, siällä lalossa on mattookin pitkä muru. Ja pernamaatani kitken. Ja konttia, juuri oli kontti jäi kesken tekemätä, siällä on kontti tekkeillä.

Sota-ajan joulu

Rauhallista Joulua kaikille Padankosken kyläsivun lukijoille!

Muiston sodan ajan joulusta kirjoittanut padankoskelainen Ahti Nurmio:

Paloaukealta he lähtivät. Tällä kertaa samalle puolelle rintamaa. Talonpoika ja työmies. Kun isokarhu kutsui pentujaan kurinpalautukseen, ei ollut varaa tapella keskenään. Kentälle jäivät monet nuoret miehet. Ne, jotka palasivat, eivät tunteneet itseään lyödyiksi – eivät raajarikotkaan. Oli vain yksi aate, isänmaa.

Minä olin kahdeksan vuotta, kun talvisota syttyi. Vielä tuolloin kirmaisi syrjäisenkin kylän raitilla sen ikäisiä parvenaan. Raavaat miehet ja nuorukaiset oli viety rintamalle. Vanhemmat miehet, naiset ja lapset toimittelivat kotona välttämättömiä askareita.

Sotatilanteesta oli aikuinen väestö kotirintamalla hyvinkin ajan tasalla. Postin tuloa odoteltiin iltaisin. Radiosta tuli myös päivittäin tiedotuksia rintamatilanteesta. Radioita oli peräti neljässä talossa siinä kylässä. Niissä pirteissä olikin sitten iltaisin tungosta piiputtelevista ukoista ja pojanpultereista.

Itse sodan jyly ei sinne Hämeen kolkkaan kantautunut, mutta raskaiden pommikoneiden ylilennot Sisä-Suomen kaupunkeihin muistuttivat lapsillekin ajan ankeista tapahtumista. Pommarit oli helppo tunnistaa omituisen ujeltavasta äänestään hävittäjiin verrattuna. Maaseutukaan ei pommeilta säästynyt. Metsään juostiin suojaan, kun koneet tulivat uhkaavan lähelle.

Sodasta huolimatta jouluun valmistauduttiin huolella. Sika lahdattiin niin töllissä kuin talossakin. Maa antoi perunat, lantut ja porkkanat. Mökin muija sai lehmänkantturastaan maidon ja kirnusi voin suurimpaan tarpeeseen. Kahvi ja sokeri olivat kortilla, eikä niitä kauan hyllyllä näkynyt. Oli sentään kivikovaa toppasokeria, joka ei tahtonut sulaa kuumassa vedessäkään. En tiedä, kuinka monessa huushollissa keiteltiin joulukahvit. Mummolaan sitä toi Nahka-Matti hakiessaan Kustaalta kerran pari talvessa kauniiksi harjatun ketunnahkanipun.

Mummola oli mieluista paikka jouluvalmistelujen aikaan. Sinne kipaistiin tuon tuostakin Vasikkahaan kallion yli jouluntuoksuiseen tupaan naisihmisten tielle ja vaivaksi. Mummon ja äitini saatua pirtin uunissa jouluruoat kypsennettyä oli heillä vielä lattioiden pesut ja navetta-askareet. Aitasta tuotiin räsymatot tuvan lattialle ja vietiin joulun jälkeen sinne takaisin. Ei tullut kuuloonkaan, että niitä olisi kulutettu muulloin. Eikä se olisi muutenkaan käynyt. Lattian peitti jatkuvasti vahva höylänlastukerros vaarin tehdessä öljylampun tai pärevalkean valossa rekiä, saaveja ja koppia kyläläisten tarpeisiin.

Joulukuusi tuotiin mummolan pirttiin aattoiltana ennen saunaan menoa ja koristeltiin omatekoisilla koristeilla, lippunauhalla ja aidoilla kynttilöillä.

Kun kaikki oli valmista joulun viettoa varten, oli aika mennä joulusaunaan. Aikamiehenä on tullut mieleen, että savusaunan lämmitys oli Kustaalle rituaalinomaisen huolellinen toimi, koska joulusaunassa ei ollut koskaan katkua eli tikua, vaikka muulloin piti lauteilla kumarrella.

Aattoiltaa vietettiin yhdessä mummolan ja meidän väen kesken. Jos isä ei päässyt lomalle eikä joulupukkiakaan tullut, oli pettymys suuri, siinä oli itku lähellä. Mutta aamu tuon karvaan pettymyksen taisi jotenkin korvata; joulukirkko oli jotakin suurta ja arvokasta. Yli -30 asteen pakkasesta ja vahvasta hangesta huolimatta matka sinne tehtiin hevosilla vällyihin kääriytyneinä. Hevosia saapui kaikkialta pitäjästä silakellot helisten. Niitä oli lopulta kymmeniä sitaistuina kiinni kirkkoaitaan vasiten tehtyihin lenkkeihin, loimet selässä ja heinätukot heitettyinä eteen rouskuteltavaksi.

Siitä rivistä saattoi nähdä vähän talon kokoakin. Oli pientä ja isompaa, kuskipukilla varustettua kirkkorekeä. Monessa kulkupelissä oli rekivällyjen lisäksi reen pohjalta laitojen yli lähes maahan asti ulottuva pitkätupsuinen rekiraanu tai huopa. Hallitseva pohjaväri niissä oli musta, johon oli kirjailtu valkoisella tai punaisella suuria tähtiä tai ristejä, ehkä molempiakin. Hirventaljalla varustettu reki näytti kartanon reeltä.

Kirkko täyttyi viimeistä paikkaa myöten. Aidot kynttiläkruunut valaisivat lämmintä kirkkosalia. Ennen kuin joulujumalanpalvelus alkoi, mummot supattivat, että sankarivainajia on taas tuotu valkoisissa arkuissa puurakennukseen. Minulla oli pala kurkussa, kun pelkäsin isän olevan samassa lähetyksessä.

Tuosta joulukirkosta jäi mieleen nutturapäinen naiskanttori, jolla oli kantava, hyvä ääni ja isokokoinen suu. Jälkeenpäin olen päätellyt, että hän oli varmaan kirkonkylän kansakoulun opettaja, koska hän käytteli arastellen urkujen jalkiota. Oikea kanttori oli ehkä rintamalla.

Kirkosta kotiin ajettiin kilpaa lumi tuiskuten silakellojen soidessa kiivaasti ja lumipaakkujen paukkuessa reen nokkasermiin. Joku vanhaisäntä ei katsonut arvolleen sopivaksi moiseen koohotukseen ryhtyä, vai liekö epäillyt hevosensa kykyjä. Tuo kymmenen kilometrin jäämatka meidänkin kulmille pisti hevoset puhaltamaan. Kotiin tultua sai polle vahvat vällyt selkäänsä tallissa, kunnes kuivui ja päästiin harjaaman sitä jouluaamun valjetessa.

Joulun jälkeen nähtiin pappi taas kylällä – kertomassa murheellista viestiä kaatuneista.

Osta kirja lahjaksi

 Juhlat lähestyvät

Nyt voit hankkia Padankosken kylän historiakirjan juhlahintaan vuoden loppuun saakka esimerkiksi isänpäivä- tai joululahjaksi. 

 

Kirjan hinta on 30 €.

 

Kolmas painos sisältää joitakin pieniä lisäyksiä ja korjauksia edellisiin painoksiin verrattuna. 

 

Kirja on saatavilla Mikkolan navetalta Hilma & Olgasta ja Kuntainfosta, Hippeläisen kyläkaupalta sekä Padankosken kyläyhdistykseltä (puh. 040-7017412 tai 040-5379477). Kirjaa voit tiedustella myös yhdistyksen hallituksen muilta jäseniltä.

 

 

 

Syyskokous

 

Kyläyhdistyksen syyskokous pidetään Kodalla perjantaina 29. 9. klo 17.00 alkaen! 

Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat, keskeisenä on hallituksen puheenjohtajan ja jäsenten valitseminen sekä ensi vuoden toiminnan suunnittelu. Tietenkin muistelemme myös kulunutta kesäkautta ja sen tapahtumia.

Tervetuloa kaikki yhteiseen tapaamiseen!

Kylähallitus

Talkoilla syntyy

 

Räystäiden kunnostus on tarkkaa työtä, että saadaan siisti jälki.

Kesän viimeiset talkoot siirtyivät sateen vuoksi elokuulle. Kun katto ei poudalla vuoda eikä sateella sitä voi korjata, niin se on jäänyt tekemättä. Nyt oli sen asian aika. Kota on 23 vuotta vanha ja huopakatolle annetaan elinikää usein n. 25 vuotta, joten oli aika antaa sille lisäaikaa. Niinpä lahonneet kohdat uusittiin oven päältä ja räystäille asennettiin huovan alle räystäspellit, jotka suojaavat katon puurakenteita huovan hapristuessa. Sen kyllä huomasi kattoa korjatessa, että huopa oli haprasta. Ei kovinkaan paljon sitä tarvinnut vääntää, peltiä sen alle asennettaessa, kun se jo alkoi murtua. Jos sitten ensi kesänä katto maalattaisiin ja pienet raot tilkittäisiin, niin katto voisi vielä kymmenen vuotta kestää. Sitten se on kyllä jo syytä uusia.

Kodalla on ikää 23 vuotta ja nyt oli aika korjata katto

Oven päällä oleva pieni katos oli lahonnut eniten ja sen rakenteet piti uusia kokonaan. Vanhasta otettiin mitat ja kovaa kehikkoa apuna käyttäen tehtiin uusi pohja huopakattoa varten. Samalla ajateltiin helpottaa pitkien kävijöiden pääsyä kotaan. Kuinkahan moni on aikojen kuluessa kolauttanut päänsä katoksen etukarmiin? Nyt se poistettiin ja vierailijan on nöyrästi kumarruttava vasta ovesta päästäkseen ja sehän menee samalla kumarruksena kodassa olijoille. Huopaa asennettaessa huomattiin, kuinka valtavasti huovan väri on aikojen kuluessa tummunut. Kun uusi kate tuli uudesta huovasta, on se aivan eri värinen kuin alkuperäinen. No, maali peittää ensi suvena.

Kahvikatos saa väriä

Kun kerran talkoolaisia riitti, niin samalla maalattiin kahvikatoksen pylväät ruskealla puunsuojalla. Nyt ne ihmeesti ryhdistivät katosta ja sopivat hyvin kalusteiden väriin. Jospa ensi kesänä öljyttäisiin myös terassilaudat ja vedettäisiin valkoista väriä räystäslautoihin. Näin se yleensä käy. Kun jotain uudistusta tehdään, niin se poikii toisen työn ja kolmannenkin. Hyvä vaan, että kunnostetaan.

Alkaa näyttää jo hyvältä. Vielä huopa paikoilleen ja valmista tulee. Lauantaipäivä siinä kului pitkälle iltapäivään. Onneksi huolto pelasi. Kiitos Irmalle kahvituksesta ja kattauksesta. Kun aina välillä saa jotain suuhunsa, joutuu työkin paremmin. Kiitos myös innokkaille talkoolaisille. Olimme tehokkaita ja taitavia.

Kesä alkaa olla lopuillaan. Yhdistyksemme toimintakausi on jo useana vuonna keskittynyt pelkästään kesäaikaan. Syyskuun ensimmäisenä sunnuntaina kyläyhdistyksen hallitus kokoontuu pohtimaan paitsi mennyttä kesää niin myös tulevaa. Jos yhdistyksen jäsenillä on hyviä ideoita koskien ensi kesän toimintaa, niin niistä voisi kertoa nykyisen hallituksen jäsenille. Yhdessä sitten pohdimme, mitkä ovat toteutettavissa ensi kesänä.

Kiitos kaikille toimijoille tämän kauden aikana: kahvion pitäjille, talkoolaisille, koulunäyttelyn rakentajille, kudontakerholaisille ja muille mukana olleille. Ensi kesänä taas touhutaan ja miksei vielä tänä syksynäkin, jos jotain hyviä juttuja tulee mieleen. Ottakaa yhteyttä.  

Terv. Tuomo (yhdistyksen pj.)

Veneretket Harjuun

En tiedä kuinka yleisesti padankoskilaiset tekivät veneretkiä Harjusalmen takana olevalle hiekkarannalle, mutta minun mummullani Hanna Hagrenilla sellainen tapa oli.

Näiden kuvien takana lukee ”juhannus 1949”. Tässä Harjuun on menty ilmeisesti kolmella veneellä, jos kuva on otettu yhdestä veneestä. Etualan veneessä perää pitää mummu, ja soutaja luultavasti on mummun kasvattitytär Raili ja keskituhdolla istuu hänen sulhasensa.  Taaemmassa veneessä ovat äitini ja isäni ja luultavasti vanhemmat siskoni.

Toisessa kuvassa ollaan perillä Harjun rannalla. Meneillään on kahvin keitto ja lättyjen paisto, joku on uimassakin. Tunnelma on leppoisa ja ihana.

Mummu vei meitä lapsenlapsiaan Harjuun uimaan ainakin kerran kesässä. Tuo reilun kolmen kilometrin venematka Leppänän yli tehtiin vuotavalla puuveneellä, mummu ja me kolme serkusta. Mummu piti perää, yksi souti, yksi lippoi veneen pohjalta vettä ja yksi tähysti kokassa vedenalaisia kareja.  Enemmän tai vähemmän uimataidottomia kaikki, eikä pelastusliiveistä ollut kuultukaan. Minun hommani nuorimpana ja heiveröisimpänä oli usein tähystää kareja. Se oli pelottavaa, ja siitä on jäänyt lopunikäinen kammo syviä vesiä kohtaan. Vieläkin joskus näen painajaisia veden alla kuultavista kallioista.

Harjunsalmen läpi päästyä mentiin salmen vasemmalla puolella olevaan lahdenpohjaan, jossa oli pitkä matala hiekkaranta. Mummu teki tulet, keitteli kahvit ja laittoi makkaraa paistumaan. Me lapset kahlasimme hiekkarannassa, joka oli pitkälti niin matalaa, ettei siinä oikein pystynyt uimaan, mutta ei se meitä haitannut.

Kerran paluumatkalla nousi ukonilma, ja silloin mummukin, joka ei yleensä pelännyt mitään, taisi vähän huolestua. Selällä kävi niin kova aallokko, että jouduimme soutamaan rantoja pitkin. Siinä oli vaan se huono juttu, että rannan lähellä niitä kareja vasta olikin, ja aallokossa niitä oli vielä vaikeampi nähdä. Mutta hengissä selvittiin siitäkin.

Teksti ja kuvat: Marja-Leena Ruuhi

Soutu toistettiin reilu viikko sitten. Mukana oli kaksi venettä ja neljä retkeilijää. Enemmänkin Leppänälle olisi mahtunut, mutta tällä kertaa näin. Ehkä ajankohta oli hieman myöhäinen. Marja-Leena muisteli retkemme aikana tuota kirjopittamaansa muistoa ajalta, jolloin hän oli siskoista pienin. Kuvat on otettu ennen hänen syntymäänsä tehdyltä retkeltä. 

Päivä oli kaunis ja tuuli liplatti vettä veneen kylkiin. Nautimme retkestä ja muistoista. Eväät söimme Harjunsalmen Sarkasen puoleisella rannalla. Kiitos Esa ja Simo, kiitos Marja-Leena.

Tuomo

Veneretki Harjunsalmeen

 

Toivotaan hyvää säätä, ettei ajauduta Äijänkarille 😉.

Ensi lauantaina 12.8. on tarkoitus retkeillä yhdessä Harjunsalmeen ja takaisin mikäli sää sen sallii. Kyläyhdistyksen retki tehdään veneillä. Matkaan lähdetään kylän uimarannasta klo 10. Myös reitin varrelta voi liittyä mukaan. Veneettömät pääsevät toisten kyytiin. Otathan mukaasi omat retkieväät ja pelastusliivit. Liivejä löytyy myös lähtöpaikalta. 

Jos sattuu niin ikävästi, että ilmat heittäytyvät ikäviksi eli sataa tai myrskyää, niin emme lähde niitä uhmaamaan. Rantaudumme Kukkian puoleiselle rannalle salmen ja Kiviniemen väliselle alueelle Sarkasen maalle. Rantautumiseen on saatu lupa, mutta varoitettu alueella liikkuvista hiehoista. Tulta emme voi sinne tehdä, joten valitaan eväät sen mukaan.

Tehdään retkestä leppoisa soutelu ja yhdessäolo. Mukaan voit lähteä soutuveneellä, kanootilla sähkömoottorilla tai suppilaudalla. Retki kestää muutaman tunnin ajan. Retken mahdollisesta peruuntumisesta ilmoitetaan kylän WhatsApp-ryhmän kautta viimeistään lauantaiaamuna.

Tervetuloa mukaan!