Elokuussa Padankosken kyläyhdistys järjesti niittotalkoot Kukkiaan kuuluvalla Pirttilahdella. Täällä virisi keskustelu niittämisen mielekkyydestä. Kannattaako se? Sitä pohdittiin samalla, kun raahattiin vesikasvillisuutta rantaan.
Kylällä näitä talkoita on järjestetty nyt neljä kertaa peräkkäin ja kaikki osallistujat olivat yksimielisesti sitä mieltä, että se on kannattanut. Pirttilahti on nyt avoin, veneellä on helppo kulkea ja uimavesi kylän uimarannassa on pysynyt puhtaampana. Niittämisestä on saatu paitsi esteettistä niin konkreettistakin hyötyä.
Kylän puuhamiehet Esa Vuorinen ja Simo Saarinen olivat jo edellisenä iltana aloittaneet Esan suunnittelemilla ja valmistamilla laitteilla lahden niiton. Parikymmentä henkeä keräsi sitten koko lauantaipäivän kasvillisuutta uimarantaan, moottoriveneellä lykkäämällä, soutuveneillä kuljettamalla ja haravoimalla. Kuusi valtaisaa traktorikuormaa kasvimassaa vietiin kompostoitavaksi lähipellon laitaan. Siinä oli pääasiassa ulpukoita, uistinvitaa, siimapalpakkoa, järvikortetta ja ärviöitä. Kaikki nämä ovat hyvin tavallisia kasveja hämäläisissä järvissä. Hieman katselin arvellen, kun joukossa oli myös Kukkian nimikkokasvia lummetta. Niittäjät lohduttivat, että he jättivät sitä kyllä niittämättäkin.
Onko tämä sitten pysyvä tila? Pitääkö kyläläisten ponnistella vuodesta toiseen järvensä puolesta, eli otsikon mukaan kannattaako niittäminen? Tulokset muualta kannustavat jatkamaan. Kun järven perkaa useampana vuonna peräkkäin, alkaa kasvillisuus vähetä ja lopulta kadota kokonaan. Talkoolaiset vakuuttivat moneen kertaan, että enää ei uimarannan kohdalta tarvitse niittää samalla tavalla kuin neljä vuotta sitten. Kilvan painotettiin sitä, että kunnostusta jatketaan, mutta nyt aluetta laajennetaan ja niitetään myös lahden syrjäiset perukat. Näin saadaan järvi kuntoon ja maisemat avariksi. Lisäksi onhan talkootyö paitsi antoisaa niin myös hauskaa. Se yhdistää sekä kyläläisiä että kesäasukkaita.
Kokonaan toinen asia olisi sitten rantojen perkaus. Aikoinaan pusikot raivattiin rannoilta eläimille rehuksi ja tuuli pääsi puhaltamaan vapaammin. Maisemat olivat avarat. Nyt rannat ovat tiheää pajuviidakkoa ja tukkivat näkymät järvelle ja taloihin. Pusikoiden raivaaminen on kuitenkin aivan eri luokan asia kuin järven niitto eikä pajukko kuole muutamassa vuodessa, vaan nousee aina uudelleen peittämään näkymiä. Kannattaisiko sitäkin yrittää? Näin saataisiin maisemien lisäksi kasvupaikkoja myös pienemmille rantakasveille.
Puhdasta järvenselkää on ilo katsella!
Teksti ja kuvat: Tuomo Kuitunen (Julkaistu aiemmin Sydän-Hämeen Lehdessä 10.8.2016)
