Alkukesä on Suomessa kukkien aikaa. Tuntuu siltä, että kaikki kukat ovat silloin vauhdissa, kukkivat ja kukoistavat. Juhannusruusu on huppusenaan valkeaa, ja niityt peittyvät kurjenpolvien ja päivänkakkaroiden alle. Kellokukatkin ovat jo ehtineet mukaan, ainakin harakankello.
Kylällämme Padankoskella on perinteisesti kävelty Luonnonkukkien päivänä muutaman kilometrin lenkki etsien uusia vaikutteita ympäristöstä. Tanskasta alkunsa saanut tapa retkeillä kukkia katsellen on levinnyt 2000-luvulla kaikkiin Pohjoismaihin. Kokoonnutaan yhteen, otetaan eväät mukaan, kävellään lenkki ja jutellaan kasveista. Tällä kertaa meitä oli retkellä mukana kaksikymmentä urhoollista ja retkipaikkana oli vaatelias Kurkisuo.
Kurkisuo on suojeltu 155 ha laajuinen suoalue Pälkäneen ja Padasjoen rajalla. Retkeilimme suon länsipäässä, jossa suo on komeimmillaan. Suolle voi päästä useita eri reittejä pitkin. Nykyihmiselle suo on helposti paikka, johon ei haluta mennä. Se on raskas kulkea, itikat kiusaavat, tulee hiki ja siellä ei ole mitään nähtävää. Minusta tuntuu, että mikään näistä ei pitänyt paikkaansa tällä retkellä, jopa hyttyset ja paarmat pysyivät loitolla.
Suon laidassa kuovi ja kurki toitottivat meidät tervetulleiksi. Hirven jäljet johtivat suon poikki. Rämehopeatäplä lepatteli viimeisissä suopursun kukissa. Suokasvit odottivat tunnistajaansa. Suon aromikkaat tuoksut täyttivät ilman. Kysymyksiä sateli vetäjälle yhtenään: mikä tämä on, voiko tästä mennä, kuinka vanha tämä on, löytyykö vielä karpaloita, mikä täällä tuoksuu? Vastauksia haettiin yhdessä. Leväkkö tuli tutuksi välipintasuolla, tupasvilla mättäillä, ylivuotisia karpaloita maisteltiin ja todettiin pienten suomäntyjen olevan meitä kaikkia vanhempia.
Kurkisuo on luonnon kannalta arvokas suoalue Etelä-Suomessa. Se on tarpeeksi suuri ja sen alueella on monipuolisesti erilaisia suotyyppejä. Näitä löytyy yli kolmekymmentä: nevoja, rämeitä, korpia ja erilaisia yhdistelmiä. Löysimme tavallisia suokasveja mutta myös harvinaisia. Rahkasammalikosta bongattiin lihansyöjäkasvi kihokki sekä monet erilaiset sarat, mättäiltä hilla ja variksenmarja. Suon uhanlaisista löytyivät punakämmekkä ja vaaleasara.
Luonnonkukan päivän retki onnistui hyvin. Itikat loistivat poissaolollaan ja sää suosi, lämpötila oli sopiva. Tällä kertaa käväisimme suolla, mutta ensi kerralla on tarkoitus taas tutustua niittyihin ja ketoihin, joissa on aivan erilainen kasvillisuus. Tervetuloa ensi kesänä mukaan.
Teksti ja kuvat Tuomo Kuitunen
