perjantai 28. kesäkuuta 2019

Perinteinen kukkakävely


Alkukesä on Suomessa kukkien aikaa. Tuntuu siltä, että kaikki kukat ovat silloin vauhdissa, kukkivat ja kukoistavat. Juhannusruusu on huppusenaan valkeaa, ja niityt peittyvät kurjenpolvien ja päivänkakkaroiden alle. Kellokukatkin ovat jo ehtineet mukaan, ainakin harakankello.
Kylällämme Padankoskella on perinteisesti kävelty Luonnonkukkien päivänä muutaman kilometrin lenkki etsien uusia vaikutteita ympäristöstä. Tanskasta alkunsa saanut tapa retkeillä kukkia katsellen on levinnyt 2000-luvulla kaikkiin Pohjoismaihin. Kokoonnutaan yhteen, otetaan eväät mukaan, kävellään lenkki ja jutellaan kasveista. Tällä kertaa meitä oli retkellä mukana kaksikymmentä urhoollista ja retkipaikkana oli vaatelias Kurkisuo.
Kurkisuo on suojeltu 155 ha laajuinen suoalue Pälkäneen ja Padasjoen rajalla. Retkeilimme suon länsipäässä, jossa suo on komeimmillaan. Suolle voi päästä useita eri reittejä pitkin. Nykyihmiselle suo on helposti paikka, johon ei haluta mennä. Se on raskas kulkea, itikat kiusaavat, tulee hiki ja siellä ei ole mitään nähtävää. Minusta tuntuu, että mikään näistä ei pitänyt paikkaansa tällä retkellä, jopa hyttyset ja paarmat pysyivät loitolla.

Suon laidassa kuovi ja kurki toitottivat meidät tervetulleiksi. Hirven jäljet johtivat suon poikki. Rämehopeatäplä lepatteli viimeisissä suopursun kukissa. Suokasvit odottivat tunnistajaansa. Suon aromikkaat tuoksut täyttivät ilman. Kysymyksiä sateli vetäjälle yhtenään: mikä tämä on, voiko tästä mennä, kuinka vanha tämä on, löytyykö vielä karpaloita, mikä täällä tuoksuu? Vastauksia haettiin yhdessä. Leväkkö tuli tutuksi välipintasuolla, tupasvilla mättäillä, ylivuotisia karpaloita maisteltiin ja todettiin pienten suomäntyjen olevan meitä kaikkia vanhempia. 

Kurkisuo on luonnon kannalta arvokas suoalue Etelä-Suomessa. Se on tarpeeksi suuri ja sen alueella on monipuolisesti erilaisia suotyyppejä. Näitä löytyy yli kolmekymmentä: nevoja, rämeitä, korpia ja erilaisia yhdistelmiä. Löysimme tavallisia suokasveja mutta myös harvinaisia. Rahkasammalikosta bongattiin lihansyöjäkasvi kihokki sekä monet erilaiset sarat, mättäiltä hilla ja variksenmarja. Suon uhanlaisista löytyivät punakämmekkä ja vaaleasara. 

Luonnonkukan päivän retki onnistui hyvin. Itikat loistivat poissaolollaan ja sää suosi, lämpötila oli sopiva. Tällä kertaa käväisimme suolla, mutta ensi kerralla on tarkoitus taas tutustua niittyihin ja ketoihin, joissa on aivan erilainen kasvillisuus. Tervetuloa ensi kesänä mukaan.



Teksti ja kuvat Tuomo Kuitunen 

keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Kutomista, kutomista


Vietimme tiistaina (25.6.) jo toisen kerran Julkisen kutomisen päivää Padankodalla (Knit in Public). Mukana oli kahdeksan naista. Kutomisen lomassa pidimme pienen jumppahetken, jonka Anne ohjasi. Seuraavan kerran kokoonnumme tiistaina 9.7. kello 17.00. Tervetuloa mukaan! Kutominen ei ole pakollista, mukaan voi tulla vain juttelemaankin.


Teksti ja kuvat: Maija

perjantai 21. kesäkuuta 2019

Juhannus

Kaunista ja aurinkoista juhannusta kaikille kyläläisille, loma-asukkaille ja kylämme ystäville.

Alkukesä on ollut kiireinen monien talkoiden vuoksi. Valmista on tullut ja aikatauluissa pysytty. Kiitos kaikille talkoolaisille työstänne. On ilo työskennellä hyvässä porukassa.

Talkootyöt vaan eivät lopu tähän. Vielä on edessä uimakopin remontti. Sen tekemiseen tarvitaan ideoita. Se odottaa kuitenkin vasta loppukesästä ja tehdään vain jos rahatilanne sen sallii. Pysykää kuulolla tämän sivuston kautta tai liittykää WhatsApp-ryhmäämme ilmoittamalla puhelinnumeronne minulle, esim s-postilla padankoski@gmail.com.

Aurinkoista juhannusta!

keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Kutomaan ja jumppaamaan

Kun Ruuttakoppia kunnostettiin reilu viikko sitten, kokoontuivat naiset Padankodalle kutomaan ja siistimään ympäristöä kesäkahviota varten. Kuuleman mukaan kutojilla oli sen verran hauskaa, että he päättivät kokoontua toisenkin kerran. Mukaan saa tulla muitakin eikä se miehiltäkään ole kielletty.

Kutomishetki on juhannuksen jälkeen

tiistaina 25. kesäkuuta klo 17.00. 

Samalla on ajateltu pientä jumppahetkeäkin, kutominen kun tuppaa käymään niskan ja hartioiden päälle. Tule mukaan ja tuo ystäväsikin. Kutomisen lomassa on sitten hyvä yhdessä venytellä ja rupatella kaikessa rauhassa.

Terv. Tuomo

tiistai 11. kesäkuuta 2019

Luonnonkukanpäivän retkeily


Perinteisesti näin kesäkuun puolivälissä on Padankoksen kylällä retkeilty luonnonkukkien parissa. Tänä vuonna retki osuu sunnuntaille 16. kesäkuuta. Retkelle lähdetään kylän keskustasta klo 12.00. Kimppakyydeillä mennään Vahdermetsän alueelle ja siellä Kurkisuolle. Vielä on epäselvää, mistä kohdin suolle saapastelemme, mutta joltain syrjältä sen kyllä tavoitamme. Suojelussa oleva suo on yli 150 hehtaaria laaja ja sen rakenne on hyvin monimuotoinen. Osa suosta on pohjoista aapasuota ja osa eteläistä keidassuota. Erilaisia suotyyppejä sieltä on löydetty kolmisenkymmentä. Retkellä emme mene kaikkein vetisimmille alueille, mutta saappaat kannattaa ottaa kuitenkin jalkaan, sillä tossut siellä varmasti kastuvat. Eväät ovat myös tarpeelliset, sillä pysähdymme nauttimaan luonnonrauhasta suon laitaan. Lisää tästä Etelä-Suomen yhdestä komeimmista suoalueita kuulet retken aikana.

Tervetuloa!

torstai 6. kesäkuuta 2019

Ruuttakopin kunnostus

Ensi lauantaina on taas talkoopäivä. Nyt tehdään  Ruuttakopin sisätilat kuntoon, että voidaan aloittaa näyttelyn pystytys. Aikataulullisesti oli ajatus saada jo tänä kesänä jotain hyllyille, mutta ei sinne mitään itsekseen tule. Kaikki vaatii suunnittelua ja rakentamista. Pikkuhiljaa kuitenkin yhteistyöllä. Nyt sisätilojen lisäksi kunnostetaan parkkipaikka ja viimeistellään Padankodan kahvikatoksen rakenteita.

Samalla vietetään World Wide Knit in Public Day-tapahtumaa ja talkoiden lomassa kutominen onkin hyvää rentoutumista. Mikäs sen mukavampaa. Pitäisköhän opetella kutomaan? ;-)

Helluntaina 9. kesäkuuta aukeaa myös Kotakahvio Padankodalla. Kahvia ja leivonnaisia on tarjolla klo 12 - 16 välisenä aikana kylän rannassa. Tästä eteenpäin kahvio on auki samaan aikaan sunnuntaisin elokuulle saakka. Juhannuksena pidetään tauko. Nyt on hyvä testata uuden katoksen toimivuus.

Tervetuloa ruuvaamaan, kaivamaan, maalamaan, kutomaan ja kahvittelemaan!