Aune Vuorista haastatteli 10.10. 2013 Maija-Liisa Kannel Vesijaon Aholan sukuseuran Vesiratas-lehteen
”Olihan ne pidot ennen erilaisia kuin nykyaikaan. Pitojen valmistajakokki pyydettiin suunnittelemaan talonväen kanssa pitotaloon, mitä kaikkea pidoissa aiottiin tarjota. Pitokokki yleensä teki omia ehdotuksia ja talonväellä oli myös omia toivomuksia. Siltä pohjalta sitten edettiin”, Aune Vuorinen sanoo.
Oman paikkakunnan kokeilta, Aino Hakalalta, Eeva Kipparilta ja Meeri Kilpiseltä, Aune sai pitokokin perusopetuksen toimiessaan ensin apuihmisenä pitojen laitossa. Aitoon emäntäkoulussa järjestettiin yhden kuukauden kestänyt kurssi, jonka Aune myös kävi, mutta sen jälkeen jatko sujui käytännön työssä pitojen laitossa ja kokemusta karttui koko ajan lisää. Omien sanojensa mukaan Aune oli ”jotain alle 20-vuotias”, kun naapuritalossa oli lukukinkerit, jotka siihen aikaan kestivät koko päivän, joihin osallistui koko kylän väki, joka myös ”ruokittiin”.
Pitojen laitto alkoi teurastuksella. Kylän lahtimestari oli teurastamassa, ja siellä teurastettiin mulli. Siitä alkoivat kokkien hommat, ”tein, mitä neuvottiin”. Apuna oleminen oli helpompaa, kun ei ollut vielä sitä suurempaa vastuuta. Siitä lihasta tehtiin lihapullat, aladoopit, paisti ja maksasta maksalaatikot.
Nämä oman kylän kokit oivat leppoisia ihmisiä, ja heidän kanssaan oli mukava olla töissä. He eivät koskaan hermostuneet, vaan neuvoivat asiallisesti, Aune muistelee.
Aunen kokkiura alkoi sitten vähitellen pienemmällä kutsujen valmistelulla.
Tärkeää jatkon kannalta oivat Ämmätsän kartanossa pidettyjen Ämmätsän papin, Uusitalon, hautajaiset, joiden laittoon Aunea pyydettiin. Aune lupautui, kun sai kaverikseen toisen padankoskilaisen, Oili Tuomisen.
”Siellä oli monenlaiset ruuat, ja kyllä meitä jännitti, mutta hyvin selvittiin niistä, vaikka oli noin 350 hautajaisvierasta. Eeva-Liisa-rouva hääräsi mukana hautajaisten valmistuksessa”.
Ämmätsän kartano kuului Luopioisten Kukkian kierrokseen yhtenä kohteena. Kartanossa oli tarjolla hämäläinen pitopöytä, jonka kokkeina Aune ja Oili Tuominen olivat 11 kesänä, siihen saakka kunnes toiminta päättyi isäntäväen jäädessä eläkkeelle. Aune muisteli Ämmätsän kartanon pitojen laittoa mukavana työnä, sillä isäntäväki oli ”reiluja ja sydämellisiä ihmisiä”.
Kun kysyin Aunelta, missä pitäjissä hän oli ollut pitoja laittamassa, sain vastaukseksi ”Rengosta alkaen, Kangasalla, Pälkäneellä, Sahalahdella, Kuhmalahdella, Lammilla, Padasjoella, Luopioisissa (joka kylässä), Tuuloksessa, Hämeenlinnassa ja Helsingissä”.
Pitoja oli erilaisia, joissa kaikissa Aune on kokkina toiminut: ristiäiset, häät, hautajaiset, syntymäpäivät, rippijuhlat, ylioppilasjuhlat ja kinkeripidot. Kinkeripitoja, joissa koko kylä aterioi, ei nykyisin enää järjestetä. Ne päättyivät Luopioisissa Aunen mukaan, kun kokopäiväiset kinkeritkin loppuivat, rovasti MIettisen kauden jälkeen.
Monenlaisia sattumuksia on myös mahtunut mukaan, myös sellaisia, jotka ovat jääneet Aunen mieleen vähän erikoisempina juttuina.
Näin Aune kertoo: ”Olimme kerran toisen tytön kanssa tarjoilemassa Padasjoellla meidän kylän tytön häissä. Olin itse aloittelijana pitojen laitossa, joten tilanne vielä vähän jännitti. Kokki oli Asikkalan seudulta ja aika tärkeän oloinen ihminen. Kokki käski meitä pilkkomaan mm. Italian salaatin kaikki ainekset kerralla isompaan astiaan: omenat, keitetyt porkkanat, makaronit, herneet, metwursti-makkarat, tuorekurkut ja perunat viimeiseksi. Me pilkoimme käsketyssä järjetyksessä. Supisimme hiljaa keskenämme, että ei olla koskaan raakaa perunaa Italiansalaattin laitettu. Mutta tehtiin, niin kuin käskettiin. Sitten kokki sanoi, että missä ne perunat ovat? Ne olisi vasta pilkottuina pitänyt keittää. Me pelästyimme ja aloimme kaivella toisten pilkottujen vihannesten seasta pilkottuja perunoita pois, mutta ei varmaankaan saatu. Toinen tyttö sai pelästymisen seurauksena migreenin, ja apteekista jouduttiin hakemaan hänelle lääkettä. Hän ei pystynyt tekemään mitään töitä, ennen kuin sai lääkettä, ja päänsärky alkoi helpottaa. Hänen olisi pitänyt leikata kinkku, mutta kun hän ei pystynyt, käski kokki kolmantena tarjoilijana ollutta häätalon naapurin tyttöä leikkaamaan kinkun. Kun naapurin tyttö sanoi, ettei hän ole koskaan leikannut, karjaisi kokki, ettei sitä täälläkään tarvitse opettelemaan ruveta. Sanoin arkana, että olin joskus leikannut kinkun. Kokki vastasi äkäisesti, että no siitä vaan sitten. Leikkasin kinkun ihan moitteetta. Yöllä kun häät olivat ohi, kokista tuli ihan säyseä ihminen. Ajattelin, että kokkikin oli aika jännittäväinen ihminen. Monta on juhlaa ja tapausta ollut, mutta nämä häät eivät unohdu koskaan.”
Aunen laittamassa hämäläisessä pitopöydässä oli yleensä seuraavia tarjottavia.
Leivät: ruislimppu, hiivaleipä ja maustelimppu eli setsuuri.
Juomat: maito, kalja, sahti, mehu, piimäkin
Sahdin teolla pitojen valmistelu yleensä aloitettiin, mutta Aune ei omien sanojensa mukaan itse tehnyt sahtia.
Kylmät ruoat: rosolli ja rosollin kastike, Italian salaatti, kaalisalaatti ja tavallinen salaatti, laitettiin lehtisalaattia, tomaattia, tuoretta kurkkua ja keitettyä kananmunaa.
Kaloja oli ainakin silakkarullia ja silliä sekä yleensä savulohta. Ämmätsän kartanossa oli kalaa monessa muodossa. Kinkku oli leikattuna valmiiksi ja asetettuna takaisin kinkun muotoon sekä koristettuna.
Kotijuustoja tarjottiin Luopioisissa vähemmän, poikkeuksena oli Ämmätsän Kukkian kierros, jolloin kotijuustoja oli aina tarjolla. Lammilla niitä oli myös aina pitopöydässä. Juustotarjottimella oli yleensä kaupasta ostettuja juustoja.
Lämpimät ruoat: perunat, lihapullat tai palapaisti, imelletty perunalaatikko, lanttulaatikko, porkkanalaatikko, maksalaatikko, makaronilaatikko (ilman jauhelihaa, oli hieman makeahko)
Ämmätsän kartanossa oli myös kaalilaatikkoa. Hilloja oli pöydässä myös.
Paisti lisukkeineen - herneitä, porkkanaa pilkottuna, tomaattia ja kukkakaalia (keitettynä).
Paistia ei tuotu pöytään heti, kun ruokailu alkoi, vaan sitten kun tultiin hakemaan ruokaa toista kertaa. Silloin lämmin leikattu paisti oli nostettu pöytään.
Ämmätsän kartanossa oli myös kaalipiirakoita ja kantarellimunakkaita. Ämmätsän pitopöytä poikkesikin hämälaisestä pitopöydästä lajien runsaudessa.
Jälkiruoat: hedelmäsalaatti, luumukreemi (luumut keitettiin pehmeiksi ja soseutettiin, joukkoon sekoitettiin kermavaahto ja maustettiin joskus tilkalla konjakkia, joka antoi hyvän makuvivahteen), jäätelöä ja mansikoita tai mansikkahilloa.
Ämmätsän Kukkian kierroksella oli jälkiruokana puolukkahyve. Silloin haettiin Rautajärven meijeristä ämpärillinen kermaa, kun oli kaksi tai kolme kattausta päivässä. Ämmätsässä korostettiin pitopöydän kotimaisuutta.
KAHVIPÖYTÄ
Kun ruokailusta oli kulunut riittävästi aikaa, oli kahvin ja kahvileipien vuoro. Tarjolla oli myös teetä ja mehua.
Kahvileivät: pullapitko tai kranssi
pikkuleipiä oli yleensä kolmea lajia: hevosenkengät tai onnenkengät (syntymäpäivillä ja lakkiaisissa), Lahdenmummin pikkuleivät eli mokkaleivät tai lusikkaleivät kaikissa pidoissa. Kolmas laji vaihteli, oli yleensä maustettu kanelilla tai kardemummalla sen mukaan, mitä pitojen järjestäjä kulloinkin halusi.
Kahvikakut: kuivakakkuja oli yleensä kahta lajia: tiikerikakku, hedelmäkakku, jokin tumma - taateli tai maustekakku
Täytekakku täytettiin kesäaikaan yleensä marjasesongin mukaan: mansikka, vadelma, lakka tai herukat.
Ennen pakastinten aikaa tehtiin hillot - omena, mansikka ja vadelmahilloja. Kun oli pakastimet käytössä saatiin ympäri vuoden marjoja täytekakkujen täytteiksi ja kaiken lisäksi vähemmän makeita täytteitä.
Koristeina käytettiin usein marjoja ja säilöttyjä hedelmiä, joista leikattiin ruusuja ja lehtiä. Näin saatiin myös erilaisia värejä koristeiksi.
Kuorrutuksina käytettiin mokka-, kinuski-, suklaa- ja kermavaahtokuorrutusta. Hedelmähyytelöitä käytettiin myös.
Aunella on säilynyt muistona emäntäkoulun kurssista mittataulukko, jonka avulla saattoi laskea eri raaka-aineiden menekkiä pitojen vierasmäärän mukaan.
Esimerkiksi, jos vieraita oli tulossa 100 henkeä, tarvittiin kahvin keittoa varten 30 litraa vettä ja 2 kiloa kahvijauhetta, näin saatiin noin 200 kupillista kahvia. Voileipiä tehtiin 3 kappaletta/vieras ja pullakransseja 3-4 kappaletta (yhdestä riitti 30-40 hengelle).
Aina ei juhlissa ollut pitopöytää. Kun häitä vietettiin iltamataloissa, oli usein ruokapitojen tilalla voileipätarjoilut varsinkin isoissa häissä. Kun vieraita oli 200 henkeä, oli siinä voileivissä nipertämistä, kuten Aune totesi. Samassa ajassa olisi ruoatkin laittanut, mutta tilat asettivat omat rajoituksensa - voileivät olivat helpommat tarjoilla.
Rautahovissa vietettyjen häiden voileipätarjoilusta on Aunen muistiin jäänyt myös eräs vähemmän mukava tapahtuma. Voileipiä oli tehty paljon, ja osa jouduttiin säilyttämään alakerrassa olevassa viileässä putkan eteisessä, jossa oli avoin ikkuna. Pikkupojat olivat päässeet siitä heittelemään hiekkaa. Onneksi suurin osa leivistä oli peitetty, joten ne säästyivät. Hiekkaiset heitettiin pois.
Yleensä pidot sujuivat ilman suurempia kommelluksia ja voitiin rauhassa nauttia pitokokkien laittamista herkuista.
Ämmätsän kartanon pitopöytä oli 11 kesän ajan Aune Vuorisen ja Oili Tuomisen päätyönä. Aune totesi, että eihän niitä joka päivä ollut, mutta aika monta matkailijaryhmää kesässä oli, joskus kolmekin autolastillista päivässä.
”Kyllä joskus olimme väsyneitä. Aina siinä välissä tuli pyyntöjä muuallekin pitoja laittamaan. Silloin sitä vielä jaksoi, kun oli nuorempi. Sitten alkoi tulla polvikulumia ja leikkauskin. Vähitellen lopettelin, viiteisenkymmentä vuotta pitojen laittoa, siitä ajasta 40 vuotta pitokokkina alkoi riittää, ja tuli se eläkeikä minullekin”, totesi Aune lopuksi.
Vesijaon Aholan sukuseuran Vesiratas lehdestä kopioinut
Maija Kuitunen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti