Padankosken kylätoimikunnan ja -yhdistyksen alkuajan historiaa

Pälkäneen seudun kansalaisopiston aloitteesta ja koollekutsumana kokoontui Padankosken koululle viisitoista kyläläistä kuuntelemaan opettaja Sakari Malinin selostusta kylätoimikuntien perustamisesta ja kylätoiminnan viriämisestä maassamme.

Tämän seurauksena Padankosken kylätoimikunta perustettiin vuonna 1980 kylän yhteisten asioiden ja toiminnan ylläpitämiseksi. 

Ensimmäiseen kylätoimikuntaan valittiin Aarne Heino, Eebi Lehtonen, Anja Paavola, Jaakko Saarinen, Alli Sarkanen, Markku Seppälä ja Aune Vuorinen. Koollekutsujana ja sihteerinä toimi Anja Paavola.

Kylätoimikunnan järjestämää toimintaa olivat alkuun useat kurssit ja harrastuspiirit. Aiheina oli mm. puutarhanhoito, askartelut, kuntoilu ja kylän tienpientareiden siivous keväisin. Toiminnan keskuksena oli Padankosken vanha kansakoulu. Toimikunta aloitti myös kesäjuhlien pitämisen koululla. Myöhemmin niitä alettiin kutsua Hermanninpäiviksi, kun useana kesänä tapahtuma osui Hermannin nimipäiväksi 12. heinäkuuta.

Kylätoimikunta sai Luopioisten kunnalta luvan pitää koululla erilaisia juhlatilaisuuksia esim. syntymäpäiviä. Koulu toimi myös Kukkiahiihdon ja -pyöräilyn toimipisteenä, vaalien äänestyspaikkana ja osakaskunnan kokouspaikkana. Lisäksi kylän nuoriso järjesti perjantai-iltaisin korona- ja pöytätennispelejä.

Vuonna 1984 kylätoimikunnan puheenjohtajaksi valittiin Aune Vuorinen ja sihteeriksi Anja Paavola. Silloin aloitti toimintansa myös kankaankudontapiiri. Kangaspuut koottiin koulun voimisteluluokkaan. Kyläläiset kävivät kukin vuorollaan kutomassa mattoja, pöytäliinoja ja raanuja. Vuoden 1986 äitienpäivänä järjestettiin piirin näyttely, jolloin muutkin luopioislaiset pääsivät tutustumaan padankoskelaisten kädentaitoihin.

Toukokuun 30. päivä vuonna 1985 harvennettiin koulun tontin puustoa. Eebi Lehtonen ja Osmo Vuorinen kaatoivat puut ja muu talkooporukka halkoi ja pinosi ne liiteriin. Koulun lämmitykseen tarvittiin puita.

Vuonna 1990 kylätoimikunnan puheenjohtajaksi valittiin Simo Saarinen, sihteeriksi Anja Paavola ja emännäksi Aune Vuorinen. Toiminta jatkui edellisten vuosien malliin. Uutena toimintana tuli mukaan kesäinen kotimaanmatkailu.

Vuonna 1995 kylätoimikunta valitsi ensimmäisen kerran vuoden Hermannin. Tämän kunnianimen sai omakseen vuoden ajaksi sellainen kyläläinen, joka oli toiminut Padankosken hyväksi. Näihin aikoihin järjestettiin koululla myös joulujuhlia ja toisena pääsiäispäivänä kyläkirkko.

Vuonna 1998 Luopioisten kunta ilmoitti myyvänsä Padankosken vanhan kyläkoulun ja toivoi, että kylätoimikunta siirtäisi tavaransa pois koululta marraskuun loppuun mennessä. Tämä ilmoitus ei tullut kylätoimikunnalle yllätyksenä, koska kunta oli ollut myymässä koulua jo aikaisemminkin.

Kyläläiset kokoontuivat 16. marraskuuta 1998 miettimään syntynyttä tilannetta. Mihin toimikunnan vuosien varrella kertynyt omaisuus siirrettäisiin? Samalla Kauneimmat joululaulut-tilaisuus siirrettiin koululta Anja Paavolan kotiin. 25. marraskuuta tavarat siirrettiin talkoovoimin koululta Paavolan vanhaan navettaan. Osan tavaroista kyläläiset ottivat mukaansa väliaikaiseen säilytykseen.

Seuraavana vuonna 1999 kylätoimikunta jatkoi toimintaansa entiseen tapaan. Kokoukset pidettiin vuorollaan kunkin kotona. Hermanninpäivät pidettiin sinä vuonna Koulunrannassa. Se oli paras paikka koulun läheisyydessä, sillä useat entiset oppilaat tulivat juhliin katsomaan vanhaa kouluaan. Kylän onneksi kunta ei myynyt Koulunrantaa, koska olihan kylällä oltava oma uima- ja veneranta.

Samana vuonna alettiin pohtia, löytyisikö jostain kylätoiminnalle uusi kokoontumispaikka. Esa Vuorinen ehdotti huvimajaa uimarannalle, Anja Paavola kertoi Ämmätsän hakeneen EU-rahaa kylätalohankkeelleen.

18. syyskuuta hallitus kokoontui Aune Vuorisen kotona. Siellä päätettiin hakea nopeusrajoitusta kylää halkovalle tielle, liittyä Promoottoreihin ja luetteloida yhdistyksen omaisuus. Nämä päätökset myös toteutuivat. Lokakuun neljäntenä Anja Paavolan luona kyläkokoukseen oli kutsuttu Liisa Häme Padasjoelta kertomaan kyläsuunnitelmasta ja sen teosta. Hän kehotti muuttamaan kylätoimikunnan kyläyhdistykseksi. Tämän valmistelu aloitettiin jo saman vuoden puolella.

Kyläkokouksessa Anja Paavolan luona 15. marraskuuta 1999 valittiin tulevan yhdistyksen hallitukseen henkilöt, jotka alkoivat valmistella yhdistyksen sääntöjä ja rekisteröintiä. Puheenjohtajaksi valittiim Simo Saarinen, varalle Esa Vuorinen, sihteeriksi Kirsi Saarinen, rahastonhoitajaksi Hilkka Vuorinen ja Anja Paavola jäseneksi. 

Padankosken kyläyhdistys perustettiin 7. joulukuuta 1999 ja hyväksyttiin yhdistysrekisteriin 20. huhtikuuta 2000.

Tammikuun kahdeksantena vuonna 2000 pidettiin tulevaisuusseminaari Simo Saarisen kotona. Paikalle oli saapunut niin kyläläisiä kuin kesäasukkaistakin. Keskustelun johdattelijoina toimivat Liisa Häme Padasjoelta ja Kyläpalvelu-projektin palveluohjaaja Taina Urkko Pälkäneeltä. Suurimmaksi asiaksi seminaarissa nousi kylätalo tai kokoontumispaikka. Lisäksi tehtiin kyläsuunnitelma, jonka kokosi yhteen Tuula Isosuo. Muina asioina olivat uimarannan tie ja kunnostus, ilmoitustaulut, yhteistoiminta kesäasukkaiden kanssa ja EU-projekti.

Kevättalvella 2000 kyläyhdistys aloitti virallisesti toimintansa. Jarmo Paavolalta vuokrattiin aivan Uimarannan vieressä oleva Rantalan kesämökki toimitilaksi. Ensimmäiseksi sinne perustettiin Kesäkahvio, Kylänranta. Siellä pidettiin juhannusjuhlat, joiden tuotolla katettiin mökin vuokra. Hermanninpäivät järjestettiin sinä vuonna kylän uimarannalla, jonka Esa Vuorinen oli raivannut avoimeksi. Siellä Tuula Isosuo kertoi talvella tehdyistä suunnitelmista. Jo samana kesänä Padasjoen kirjastoauto alkoi liikennöidä kylälle yhdistyksen aloitteesta.

Vuoden 2001 keväällä alettiin keskustella Koulun kentälle rakennettavasta kotarakennuksesta, koska Rantalan vuokraaminen osoittautui yhdistykselle liian kalliiksi. Osan kyläläisiä mielestä rakentaminen tulisi liian kalliiksi, mutta suuri osa oli rakentamisen kannalla. Päätettiin jatkaa suunnitelmia Promoottorien avustuksella ja hakea hankkeeseen EU-rahaa. Kunta otti myönteisen kannan rakennushankkeeseen. Vastaavaksi hoitajaksi valittiin Esa Vuorinen, joka huolehti tarvittavat paperit, 14 kpl,  Promoottorien Mikko Rissaselle. Lupa-asiat saatiin kuntoon monien koukeroiden jälkeen, koska hanke oli ainutlaatuinen ja monessa mielessä uraa uurtava. Esa Vuorinen joutui käymään niin rakennustarkastajan kuin kunnanjohtajan ja verojohtajankin juttusilla ennen kuin luvat heltisivät. 

EU-avustus myönnettiin vuoden lopulla ja kodan avajaiset vietettiin 6. tammikuuta 2001. Seuraavana kesänä Hermanninpäiville kutsuttiin kaikki hankkeessa mukana olleet ja kota otettiin virallisesti käyttöön. Kodalle vakiintui nimeksi Kotakahvio. Nyt Padankosken kyläyhdistyksellä oli oma paikka, missä voi pitää kokouksia ja juhlia.

Kuvat Kyläyhdistyksen arkistoista, teksti Esa Vuorinen ja Tuomo Kuitunen

Kylä 1950 - 1960- luvulla

Vielä 1950-luvulla puhuttiin, kuinka padankoskelaiset ovat lähes kaikki sukua toisilleen. Varsinaisesta sukurutsauksesta ei ollut puhe, mutta kun puolisoksi otettiin naapurin tai muuten saman kylän kasvatti, niin sukulaiseksi siinä väkisinkin tuli. Siihen aikaan maaseutu tarjosi työtä ja toimeentuloa. Monilapsisia perheitä olivat Koivuniemi, Järvinen, Kataja ja Seppälä. Seppälän lapset asettuivat Hämeenlinnaan ja Helsinkiin, ja sisarusparven lapsettomat, Liisa ja Leo, jäivät Padankoskelle talonpitoon. Samoin jäi Padankoskelle oman tai puolison talonpitoon Koivuniemiä, Järvisiä ja Katajia. Järviset ja Hagrenit kuuluivat suureen Ilomäen sukuun, jossa monessa sukupolvessa oli 10-15 lasta. Niinpä edellämainituista pääasiassa kolmen suvun jälkeläiset asettuivat Padankoskelle ja sukulaistuivat keskenään.

Sukulaissuhteita selvittävälle sivulliselle ja jälkipolville aiheuttaa hämmennystä se, että perheet kulkivat pääasiassa talon eikä sukunimen mukaan. Koivuniemen talosta lohkotulla Niemelän talolla (torpalla) asuvaa Kalle Katajaa kutsuttiin Niemelän Kalleksi, eikä Katajan Kalleksi. Kalle ja Martta Katajaa ja heidän lapsiaan kutsuttiin Niemelän väeksi. 

Tieteellinen selitys nimien käytölle on seuraava: Kruunu eli valtio oli kiinnostunut suuresti verotuloista. Verotusobjektit eli verotuskohteet oli tunnistettava eli nimellä yksilöitävä. Itä-Suomessa harjoitettiin kaskiviljelyä. Kun kaski oli antanut kasvunsa jonkin vuoden kuluttua polttamisesta, siirryttiin toiseen paikkaan. Siellä verotusobjektiksi muodostui sen vuoksi viljelijäperhe eikä talo. Siksi liikkuva perhe eli verotettava tunnistettiin juuri sukunimen perusteella. Itä-Suomessa sukunimen käytöllä on pitkät perinteet. Länsi-Suomessa taas talo oli ja pysyi paikallaan kymmeniä vuosia. Omistajaperheet saattoivat vaihtua, tai taloon tuli kotivävyjä jne. Talo oli verotuskohde, ja koska se pysyi paikallaan, oli verottajan tärkeää tietää talon nimi. Talon haltijoista ei oltu kiinnostuneita, minkä vuoksi heitä ei tarvinnut yksilöidä, eikä niin muodoin antaa sukunimeä. Länsi-Suomessa ja myös Hämeessä talon nimestä on tullut yhä edelleen käytössä oleva tunnistamisperinne. Viime vuosisadan puolivälissä se oli vahva tapa. 

Kylän keskustassa olivat suuret talot Seppälä, Nuuttila ja Tulokas (Paavola). Laajalti tunnetun Toivo Verhon isä oli Toivo Tulokas. Hän tuli vuonna 1926 Kelkankylän Ali-Paavolasta ja oli täällä Tulokas, mistä nimi Tulokas. Koivuniemi oli myös ennen suuri talo. Se sijaitsi kuitenkin pari kilometriä keskustasta Kukkian rantamaisemissa. Padankosken kylän kanssa tiivissä kanssakäymisessä olivat noin neljän kilometrin päässä keskustasta ns. Ruljankylässä olevat Rulja ja Sarkanen. Ruljan talon emäntä oli kotoisin Tulokkaalta.

Koivuniemi oli suurehko ratsutila, joka 1930-luvulla jaettiin kahdeksan lapsen kesken. Sukuun kuuluvia olivat Koivuniemet ja Kotirannat, Tuomiset, Salimäet (Seppänen) sekä Kalle Katajan lapset. Naapurukset Koivuniemen Erland ja Järvisen Ida menivät keskenään naimisiin. Koivuniemen tyttärentytär Martta (o.s. Heikkilä) meni naimisiin Kalle Katajan kanssa. Salimäestä tuli tytär Seppälään emännäksi, ja Koivuniemestä tuli poika Salimäkeen vävyksi. 

Suvun kannalta keskeinen henkilö Juho (Johannes) Edvard Tuomaanpoika, joka syntyi 1859 asettui syntymäkodostaan noin viiden kilometrin päähän Tulokkaan maalle torppariksi. Koska torpanmäellä kasvoi runsaasti katajia, hän otti vuosisadan vaihteen suuressa sukunimien ottokampanjassa nimekseen Kataja. Palsasta Padankosken ”Mettäkulmalle” muuttaneen Tuomas Koskelan pojan Juho Katajan seitsemän lasta ja 45 lastenlasta muodostivat ison osan kylästä. Vuonna 1919 otetussa koulukuvassa on monta serkkua ja pikkuserkkua, vaikka osa oli poistunut jo oppikouluunkin. Sukuun kuuluivat Katajat, Saariset, Järviset, Kangas (Vainiomäet) ja Lehtiset ja toiset Lehtiset. 

Juho Katajan tyttärentytär, Vuorisen Aune, on naimisissa Osmo Vuorisen kanssa. Aunen Hilkka-serkun mies Ossi ja Aunen mies Osmo ovat veljeksiä. Aina Kustaava Katajan ensimmäinen mies, Kalle Vuorinen, ei ollut sukua Osmon ja Ossin isälle. Kalle Vuorinen tapettiin kapinassa 1918. Hän oli padankoskilaisen Kulmalan torpan poika. Hän vain oli muuttanut nimensä joskus Vuoriseksi. Hilkan isä Kalle Järvinen ei myöskään ollut sukua alussa mainitulle Järviselle. Aune Vuorisen äidin, Esterin, puoliso Kalle Saarinen, entinen Ottman, ja Heino Ottman ja Alarik Ottman ja Ida Setälä olivat sisaruksia. 

Monilapsinen Laineen (Kailon) suku ei näytä liittyvän edellä mainittuihin sukuihin millään tavalla.

Selvitystä ovat koonneet Martti Kataja ja Aune Vuorinen.

Aune Vuorisen poika, Esa Vuorinen, on selvittänyt ja piirtänyt karttapiirroksen Padankosken kylästä noin vuonna 1920 (kuva tekstin alussa).

Vesijaon Aholan sukuseuran Vesiratas-lehdestä 1/2004 kopioinut Maija Kuitunen