Kinkerit Nuuttilassa 31.3.2017

Täällä Luopioisissa elää vielä voimakkaana kinkeriperinne. Joka kylässä pidetään kevättalvella kinkerit, joiden järjestämisvuoro siirtyy vuosittain talosta toiseen.

Kauan sitten kinkerit eli lukuset olivat tärkeä, hieman pelottavakin tapahtuma, kun siellä tutkittiin kyläläisten lukutaitoa ja kuulusteltiin kristinopin asioita.

Nyt kun lukutaidosta on jo kauan huolehtinut koululaitos, ovat kinkerit muuttuneet enemmän hengelliseksi tapahtumaksi. Tänä vuonna kinkereillä oli kaksi isoa aihetta: puhuttiin Lutherista ja 500-vuotiaasta reformaatiosta sekä 100-vuotiaasta Suomesta. Itsenäisyys tuntuikin yllättäen lyhyeltä ajalta, kun sitä verrattiin reformaation ikään.

Padankosken Nuuttilalla, jossa Padankosken kinkerit tänä vuonna pidettiin, on myös pitkä historia, se ylettyy aina Lutherin vuosiin saakka. Talo on ollut aikaisemminkin keskeisessä asemassa seurakunnallisessa elämässä. Siellä on muun muassa pidetty jo yli 300 vuotta sitten Luopioisten jumalanpalveluksia, kun kirkkoa pitäjässä ei vielä ollut.

Olikin juhlallista, kun viivähdettiin ajattelemassa kaikkia näitä pitkiä ajanjaksoja.

Pappi Janne Vesto laittoi kinkeriväen miettimään pienissä ryhmissä suomalaisuutta. Mietimme aluksi, mitä hyvää Suomessa on.  Kaikilla oli siitä paljon sanottavaa. Lapset ja nuoret toivat omassa ryhmässään esille ilmaisen koululaitoksen ja terveydenhoidon. Aikuiset arvostivat luontoa, turvallisuutta, yhteiskunnan toimivuutta ja luotettavuutta. Ketään ei jätetä. Jokaisesta pidetään Suomessa huolta.

Kanttori Johanna Lemmetyisen johdolla lauloimme keskustelun päätteeksi sopivan Jaakko Löytyn virren 954 Opeta, oi Herra meitä, omastamme jakamaan.

Sitten saimme miettiä seurakuntaa ja luterilaisuutta. 

Keskusteluissa pohdittiin luterilaisten arvojen merkitystä suomalaisen yhteiskunnan toiminnan pohjana. Esille nousi seurakunnan tarjoama toiminta, yhteisöllisyys ja turva. Varsinkin onnettomuuksien ja yhteisen surun keskellä ihmiset etsivät lohtua seurakunnasta.

Arvostettiin seurakunnan erilaisia työmuotoja, ja mietittiin, kuinka paljon puuttuisi, jos niitä ei olisi.

Kerroin tänä talvena lukemastani tutkimuksesta, jossa kerrottiin, että ihmiset, jotka ovat mukana seurakunnassa, ovat tyytyväisiä elämäänsä. Onnellisuusmittarilla mitattuina he ovat suorastaan onnellisia. Seurakuntayhteyden tarjoama yhteisöllisyys on merkittävä ihmisen hyvinvoinnin kannalta.

Illan kuluessa luettiin Johanneksen evankeliumin sanoja rakastamisesta.

Ilta päättyi uuteen virteen 932 On armo suuri, ihmeinen. 

Teksti ja kuvat: Maija Kuitunen

Padankoski – kylä Hämeen sydämessä!

Tervetuloa Padankosken kylän sivuille!

Padankosken kylä on osa nykyistä Pälkäneen kuntaa, sen kaakkoiskulmassa. Ennen kuntaliitosta Padankoski kuului Luopioisiin. Kylän keskus sijaitsee Kyynäröltä Kuohijoelle kulkevan tien puolivälissä.

Kylä on Luopioisten vanhin ja sen alueella on ollut asutusta hyvin kauan. Nykyään vakinaista asutusta on vähän, mutta kesä- ja loma-aikaan kylän asukasluku moninkertaistuu.

Padankosken kyläyhdistys on rekisteröity 2000-luvun alussa, mutta yhteistä kylätoimintaa on ollut jo paljon ennen sitäkin. Nykyään kyläyhdistys toimii aktiivisesti lähinnä kesäaikaan.

Jos sinulla on asiaa kyläyhdistykselle, niin ota yhteyttä hallituksen jäseniin tai lähetä viestisi sähköpostilla kylän osoitteeseen

padankoski@gmail.com

Niittotalkoot

Elokuussa Padankosken kyläyhdistys järjesti niittotalkoot Kukkiaan kuuluvalla Pirttilahdella. Täällä virisi keskustelu niittämisen mielekkyydestä. Kannattaako se? Sitä pohdittiin samalla, kun raahattiin vesikasvillisuutta rantaan. 

Kylällä näitä talkoita on järjestetty nyt neljä kertaa peräkkäin ja kaikki osallistujat olivat yksimielisesti sitä mieltä, että se on kannattanut. Pirttilahti on nyt avoin, veneellä on helppo kulkea ja uimavesi kylän uimarannassa on pysynyt puhtaampana. Niittämisestä on saatu paitsi esteettistä niin konkreettistakin hyötyä.

Kylän puuhamiehet Esa Vuorinen ja Simo Saarinen olivat jo edellisenä iltana aloittaneet Esan suunnittelemilla ja valmistamilla laitteilla lahden niiton. Parikymmentä henkeä keräsi sitten koko lauantaipäivän kasvillisuutta uimarantaan, moottoriveneellä lykkäämällä, soutuveneillä kuljettamalla ja haravoimalla. Kuusi valtaisaa traktorikuormaa kasvimassaa vietiin kompostoitavaksi lähipellon laitaan. Siinä oli pääasiassa ulpukoita, uistinvitaa, siimapalpakkoa, järvikortetta ja ärviöitä. Kaikki nämä ovat hyvin tavallisia kasveja hämäläisissä järvissä. Hieman katselin arvellen, kun joukossa oli myös Kukkian nimikkokasvia lummetta. Niittäjät lohduttivat, että he jättivät sitä kyllä niittämättäkin. 

Onko tämä sitten pysyvä tila? Pitääkö kyläläisten ponnistella vuodesta toiseen järvensä puolesta, eli otsikon mukaan kannattaako niittäminen? Tulokset muualta kannustavat jatkamaan. Kun järven perkaa useampana vuonna peräkkäin, alkaa kasvillisuus vähetä ja lopulta kadota kokonaan. Talkoolaiset vakuuttivat moneen kertaan, että enää ei uimarannan kohdalta tarvitse niittää samalla tavalla kuin neljä vuotta sitten. Kilvan painotettiin sitä, että kunnostusta jatketaan, mutta nyt aluetta laajennetaan ja niitetään myös lahden syrjäiset perukat. Näin saadaan järvi kuntoon ja maisemat avariksi. Lisäksi onhan talkootyö paitsi antoisaa niin myös hauskaa. Se yhdistää sekä kyläläisiä että kesäasukkaita.

Kokonaan toinen asia olisi sitten rantojen perkaus. Aikoinaan pusikot raivattiin rannoilta eläimille rehuksi ja tuuli pääsi puhaltamaan vapaammin. Maisemat olivat avarat. Nyt rannat ovat tiheää pajuviidakkoa ja tukkivat näkymät järvelle ja taloihin. Pusikoiden raivaaminen on kuitenkin aivan eri luokan asia kuin järven niitto eikä pajukko kuole muutamassa vuodessa, vaan nousee aina uudelleen peittämään näkymiä. Kannattaisiko sitäkin yrittää? Näin saataisiin maisemien lisäksi kasvupaikkoja myös pienemmille rantakasveille.

Puhdasta järvenselkää on ilo katsella!

Teksti ja kuvat: Tuomo Kuitunen (Julkaistu aiemmin Sydän-Hämeen Lehdessä 10.8.2016)

Hermanninpäivä 12.7.

Hermannista heinään – sanonta on vanha ja se on aikoinaan pitänyt myös paikkansa. Padankoksella on Hermannipäiviä vietetty 1980-luvulta alkaen, ensin kylän vanhalla kansakoululla ja sitten 2000-luvulla Uimarantaan rakennetun Padankodan pihapiirissä. Juhlapäivä on viime vuosina ollut joka toinen vuosi.

Kesällä 2016 satoi ja satoi, mutta juhla vietettiin ja paikalle saapui väkeä toista sataa, iloisina rupattelemaan ja tapaamaan tuttuja, juttelemaan vieraidenkin kanssa. Paikalle oli kerääntynyt väkeä kylältä ja mökeiltä, kauempaakin, ulkomaita myöten. Hyvä maine kiirii maailman ääriin.

Hermanninpäivillä valitaan vuoden Hermanni tai Hermannitar. Tänä vuonna kyläyhdistyksen hallitus oli tähän kunniatehtävään valinnut Hilkka-Liisan. Yläkuvassa hän vielä laskee kassalla rahoja tietämättä tuon taivaallista hienosta saavutuksestaan.

Juhlan juontajana ja laulattajana toimi yhdistyksemme sihteeri Arja Nuuttila. Monet järjestelyt olivat hänen vastuullaan – ja kaikki sujui hienosti. Kiitos hänelle!

Vaikka ilma oli sateinen, niin ihmisten lämpö sulatti koleudenkin. Kiitos kaikille osallistujille. Nyt odotamme kesää 2018 ja seuraavia Hermanninpäiviä. Pistäkääpä kalentereihinne päivä muistiin.

Teksti ja kuvat Tuomo Kuitunen

Kukkakävely 16. 6.

Luonnonkukkapäivänä kyläyhdistys järjesti perinteisen kukkakävelyn kylän läheisyydessä. Retken vetäjänä toimi yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Kuitunen ja sateisesta säästä huolimatta retkelle oli lähtenyt mukaan yli kaksikymmentä innokasta retkeilijää. Osa oli lähtenyt mukaan kauempaakin.

"Yhteispohjoismaisen Luonnonkukkien päivän tavoitteena on kasvituntemuksen ja -harrastuksen edistäminen sekä yhteisten luontokokemusten tarjoaminen mahdollisimman monelle." Tämä oli meidänkin tarkoituksemme.

Kun liikutaan padankoskelaisessa kukkamaailmassa, riittää katsottavaa useammallekin retkelle. Vaikka päivän nimikkolajia valkolehdokkia emme löytäneetkään, niin löysimme kuitenkin monia muita mielenkiintoisia kukkia. Ylivoimaisesti yleisin kysymys oppaalle taisi olla: Mikäs se tämä on? Siinähän sitä opittiin uutta ja kerrattiin vanhaa, molemmin puolin.

Samalla kun etsimme tuntemattomia ja tuttuja kasveja, tutustuimme myös erilaisiin metsänhoitotapoihin: kasvatusmetsään, taimikkoon, soistuneeseen metsään ja ikimetsään. Katselimme myös metsän arvokkainta puuta, haapaa, mikä sai useamman suun hymyyn: Ei kai sentään! No, eihän se olekaan ihmisen kannalta, mutta luonnon kannalta on. Sehän on kotina monen monelle eliölle: kasveille, hyönteisille, linnuille, sienille ja tietenkin myös liito-oravalle.

Kolme tuntia ja kolme kilometriä – eipä vauhti päätä huimannut. Paljon näimme ja paljon jäi näkemättä. Ensi kesäksi suunnitteilla on uusi retki, päiväkin on jo tiedossa: sunnuntaina 18.6. 2017. Tervetuloa kaikki taas mukaan, lähtö on kylän keskustasta klo 12.00!

Teksti Tuomo Kuitunen, kuvat Maija Kuitunen

Kyläyhdistyksen kevätretki 21.5.2016

Kyläyhdistys teki bussimatkan Keski-Suomeen toukokuussa. Vuorismatkat Rautajärveltä oli laatinut retkiohjelman ja siihen oli saatu mahtumaan katsottavaa vähän jokaiselle. Matkaan lähti keväisenä lauantaina 29 kyläläistä tai loma-asukasta.

Aamukahvit joimme Jämsänkosken myllyllä ja sieltä kiiruhdimme Partalaan huopatossutehtaalle kokeilemaan perinteisen jalkineen sopivuutta. Kylällä sijaitsevat maamme ainoat huopatossuja valmistavat tehtaat. 

Kun ostokset oli suoritettu, jatkui matka Hirvikartanolle syömään. Ensin tutustuimme talon asukkaisiin, isäntäväkeen ja eläimiin. Kerrankin pääsi lähelle hirveä ja turvallisesti eikä kenenkään tarvinnut katsella sitä pyssyn tähtäimen läpi. Hirvet ja kauriit olivat hyvässä hoidossa, ruoka oli maittavaa ja paikka suurenmoinen. Oli hyvä jatkaa kohti Jyväskylää!

Vaajakoskella on maankuulu Pandan tehtaanmyymälä, joka lapsen unelma. Tuntui se suklaa ja lakritsi  maistuvan vanhemmillekin. Iltapäiväkahville retkeläiset matkasivat Viherlandiaan, kukkatavarataloon. Sieltä taisi kahvikupillisen jälkeen lähteä kukkia mukaan auton tavaratila täynnä. 

Iltaa kohti köröttelimme sitten takaisin kotiin, vaikka minun kotini kyllä jäi edelleen Jyväskylään. Kiitos retkeläisille mukavasta matkasta ja matkaseurasta. Ensi vuodeksi voitaisiin suunnitella uusi yhtä hauska retki.

Kuvat ja teksti Tuomo Kuitunen