Kesän viimeiset talkoot

 

Luonnon voima on suuri. Se taas huomattiin kesän viimeisissä talkoissa. Ranta oli kuin viidakko, vaikka se viime vuonna oli raivattu avoimeksi. Nyt taas kerran poistettiin kaikki taimet rantatörmältä ja veneiden välistä. Kiskottiin juurineen ylös ja tasattiin maa sen jälkeen. Suurimmat piti kaivaa lapiolla ylös, ettei jäänyt teräväsärmäisiä juurakoita kasvattamaan uusia versoja.

Sillä aikaa kun toiset kaivoivat rantasoraa, niin toiset kunnostivat kahvion kalusteita. Penkit ja pöydät saivat ruskean puuöljyn pintaansa ja näyttivät sen jälkeen kuin uusilta. Pienellä rahalla ja vaivalla saadaan hienoa jälkeä ja kalusteille lisää ikää. Lopuksi sama porukka öljysi vielä puutarhakeinunkin ja varmaan olisi mennyt vielä katoksen lattiakin, mutta silloin öljy loppui ja se täytyi jättää seuraavaan kertaan eli ensi kesään.

                  

Talkoiden toinen pääkohde kalusteiden saneerauksen lisäksi oli uimarannan vessarakennuksen saneeraus ja osin uusiminen. Ensin raivattiin ympäristö puhtaaksi kaikesta suuremmasta kasvillisuudesta ja kaivettiin rakennus esiin. Sitten tarkastettiin toimivatko kompostoivat vessat edelleen ja kun todettiin niiden olevan kunnossa, nostettiin koko rakennusta ylemmäksi irti maasta, suoristettiin ja aseteltiin kaikin puolin vaakatasoon. Samalla toiset keikkuivat rakennuksen katolla ja asensivat sinne uuden päällysteen. Kattopellit ruuvattiin lautoihin ja uudet reunalaudat ruoteiden päihin. Näin saatiin rakennus näyttämään kuin uudelta. Vielä kun se maalataan punamullalla ja nurkat valkoisella, niin se kelpaa taas seuraavat parikymmentä vuotta. Kun toiset ahersivat vessarakennuksen kimpussa, tekivät toiset vielä yhden ilmoitustaulun, joka sijoitetaan aikanaan Ruljan kylää varten heidän jätekatoksensa yhteyteen.

Näin kuudessa tunnissa 12 ahertajaa ehti saada paljon aikaan. Siinä samalla nautittiin vielä maittavat kahvitkin leivonnaisineen, puhumattakaan niistä hersyvän hauskoista jutuista ja muisteluksista. Niistähän hyvät talkoot muodostuvat ja niitä muistellaan hymy suupielessä vielä seuraavalla viikollakin. Kiitos kaikille yhteisestä hetkestä, niin tavaran hankkijoille, kahvittajille kuin työntekijöillekin. Yhteistyössä on voimamme!

Teksti ja kuvat Tuomo Kuitunen

Padankosken taiteilijat- näyttely

 

Kyläyhdistyksen toinen näyttely järjestettiin Ruuttakopilla kesällä 2024. Aiheeksi hallitus oli sopinut Padankosken taiteilijat. Tarkoitus oli kerätä yhteen näyttelyksi padankoskelaisten tekemiä kädentöitä: maalauksia, veistoksia, valokuvia, kudonnaisia, käsitöitä. Näyttelyn valmistelutoimikuntaan valittiin Terhi Isosuo, Maija Kuitunen ja Anne Mäkelä. Näyttelyn tulisi olla valmiina kesäkuun loppuun mennessä ja se olisi auki heinäkuun ajan sunnuntaisin Kotakahvion aukioloaikoina. Näin myös toimittiin. Näyttelyesineet koottiin näyttelyksi kesäkuun viimeisellä viikolla. Näyttely purettiin viimeisenä aukiolopäivänä 27.7. ja teosten omistajat hakivat omansa pois Ruuttakopilta. Näyttelyssä kävi vieraskirjan mukaan viitenä sunnuntaina yhteensä 92 katsojaa, joista tosin muutamat kävivät näyttelyssä useita kertoja. Virallisten aukioloaikojen lisäksi näyttelyä esiteltiin muutaman kerran myös yksityisesti.

Taitelijat: 

Kari Haapanen, neljä suurehkoa öljyvärityötä 

Terhi Isosuo, neljä öljyvärityötä 

Taimi Isosuo, villakudonnaisia

Maija Kuitunen, akvarelli- ja akryylitöitä, kukkia ja lapsia

Heikki Inki, pieniä puurakennelmia, pelejä, kulkuneuvoja

Tuomo Kuitunen, puuesineitä, katajatyö, kukkavalokuvia

Maire Seppälä, kudonnaisia, tumppuja, koristeliinoja

Oiva Järvinen, kuparipakotustyö Kyntömies

Tauno Nurmio, Leijona, sota-ajan puhdetyö

Tässä nurkkauksessa ovat Terhin maalaukset ja hänen äitinsä neulomat koristeelliset tumput sekä Karin maalaus Lapin kalastaja. Jokaisella taululla on tarinansa. Terhin maalaama lehmä on Savosta, josta hänen äitinsä oli kotoisin. Lehmä on sen alueen omaa itäsuomalaista karjaa.

Tässä kuvassa ovat Maijan kukka-aiheiset akryylityöt sekä Karin maalaus metsoparista, joka voisi olla vaikka padankoskelaisesta metsästä. Maijan työt on tehty veitsellä ja niissä näkyy värin paksuus, kolmiulotteisuus.

Tässä nurkassa on Karin loistava kettuemo poikineen. Kuva voisi olla Kuparikalliolta, jossa taustalla näkyy Kyläjärvi ja sen takana kylän laitaa. Oikealla on Tuomon katajareliefi Aapiakukko, opettajalle sopiva aihe. Kukko on tehty hiotuista katajanpaloista tappiliitoksilla vain liimaa käyttäen.

Tässä kuvassa on Karin maalaus maalaistalon pihalta, jossa fasaanit ruokailevat. Kuva voisi olla Padankoskelta, mutta täällä ei juurikaan fasaaneita ole näkynyt pitkiin aikoihin. Akvarellit ovat Maijan käsialaa ja kuvaavat hänen lapsenlapsiaan leikin tiimellyksessä.

  

Vitriineihin sijoitettiin taidekäsityöt. Heikki on taitava käsistään ja niin muodon saivat Seppälän Kalle ja Ida,  Kytölän talon traktori ja monet lapsille tarkoitetut pikkupelit ja leikkikalut. Mairen käsityöt ovat huolella viimeisteltyä taidetta. Tässä koruommelta pöytäliinassa.

Luonnontaide on monesti sitä aidointa. Luonto on itse muokannut kohteen ja ihminen on vain nostanut sen esiin. Tuomon elämän liekki ja aivosieni ovat tästä esimerkkinä. Sienen lakki on osin pahnaantunut pahka ja liekki on repäisty suoraan tervaskannon kyljestä. Alla vielä kaksi Mairen pientä liinaa. Kuvat eivät anna totuutta työn kauneudesta, koska vitriinin heijastukset tekivät niihin värimuutoksia.

Kiitokset kaikille taideteoksia tuoneille ja myös teille, jotka tulitte näyttelyä katsomaan. 

Ensi suvena uusin tuumin!

Tunnelmaa Ruuttakopilla, lähes tungosta.

Saimme kuulla myös taidokasta soitantaa, kun Olavi Vuorinen viihdytti meitä huuliharpulla.

Teksti Tuomo Kuitunen

Kuvat Maija ja Tuomo Kuitunen, sekä Terhi Isosuo ja Marja-Leena Ruuhi

Niittotalkoot

Lauantaina 3.8. niitettiin vesikasvillisuutta Pirttilahdella. Tämä alkaa olla jo perinne. Vuosittain tai joka toinen vuosi on lahtea avattu näin elokuussa. Esa on organisoinut leikkuun ja muut venekunnittain keränneet niitetyn kasvillisuuden veneisiin. Sitten lasti on soudettu uimarantaan ja nosteltu traktorin kyytiin pois kuljetettavaksi. Näin on puhdistettu lahtea liiasta kasvillisuudesta.

Aikoinaan lahti pysyi avoimena, kun liikennettä oli enemmän ja vesi puhtaampaa. Silloin varsinkin uitot avasivat väylän Ritosalmeen ja siitä Leppänälle. Kun liikenne väheni ja kylän läpi virtaava joki toi lahteen humusta, niin kasvillisuus röyhähti massamaiseen kasvuun. Koronlahti on jo kasvanut laajalta alueelta umpeen. Myös muissa lahdissa ruo'on, kaislan ja järvikortteen määrä on lisääntynyt runsaasti. Ennen avoimella alueella peittää pinnan nyt lumpeen ja ulpukan laajat lehtilaikut ja niiden välissä olevat palpakkokasvustot. Pinnan alla kasvavat ahvenvidat. Kaikki nämä ovat yleisiä ja tavallisia kasveja tällaisilla järvillä, mutta lahden mataluus ja mutapohja antavat niille nykyään mahdollisuuden kasvaa kohtuuttomasti. Siksi niiden määrää on vähennettävä ja niittäminen on oikeastaan ainoa keino tähän.

Nyt lahti on taas avoin niin soutelijoille kuin kalastajillekin. Kiitos teille kaikille mukana olleille: niittäjille, venekunnille, traktorinkuljettajille, talkootarjoamisten tekijöille ja muille mukana olleille, olette tehneet hienoa työtä taas kerran kylän yhteiseksi hyväksi.

Teksti Tuomo Kuitunen

Kuvat Leena Koivuniemi

 

Kulttuuria Ruuttakopilla

 

Ruuttakopin taidenäyttely on auki vielä kahtena sunnuntaina 12 - 16 välisenä aikana. Viime sunnuntaina näyttelyssä vierailivat Mäkipään pojat Olavi Vuorinen ja Aimo Nurmio. Lapsuusajan kaverukset olivat lähteneet katsastamaan entistä kotipaikkaansa. Ensin he olivat Hermanninpäivän illassa perjantaina ja sitten sunnuntaina Kotakahviossa päätyen lopulta matkallaan taidenäyttelyyn Ruuttakopille. Heidän muistonsa Padankoskelta ovat vuosikymmenten ajalta. 90-vuotias Olavi viihdytti näyttelyvieraita soittamalle heille huuliharppua. Näin Ruuttakopille muodotui monipuolinen kulttuurihetki. Vieraita näyttelyssä on käynyt sopivasti, ei ole tungosta ollut, muttei näyttelyvalvojan ole tarvinnut koko aikaa olla yksinkään. Vielä kannattaa tulla nauttimaan leppeästä tunnelmasta ja hienoista näyttelyesineistä. 

Hermanninpäivä

 

Perinteistä Hermanninpäivää vietettiin Padankosken uimarannassa Kodan pihapiirissä perjantai-iltana kauniissa kesäisessä säässä. Paikalle oli saapunut n. 60 juhlavierasta kyläläisiä, lomalaisia ja myös entisiä kylän asukkaita ja ystäviä kaukaakin. 

Ohjelmassa oli yhteislaulua Minna Liljedahlin johdolla. Hän laulatti vanhoja tuttuja kansansävelmiä, kouluajan lauluja ja iskelmiä ukulelen säestyksellä. Todettiin, että laulu antaa voimaa ja parantaa. Se huomattiin myös ohjelman jatkuessa Maija Kuitusen tietovisalla. Siinä leikkimielisesti testattiin, kuinka hyvin yleisö tunsi kylää ja oli lukenut Meilän kylä-kirjan. Hämmästyttävällä tavalla paikannimistä ja taloista saatiin selvää vain muutaman kirjaimen avulla. Myös kyläläisten kunnosta huolehditaan ja nyt palkittiin kuntolaatikoilla kävijöitä. Laatikot sijaitsevat Nurmion tienhaarassa Vahlevuoren kohdalla ja Myllylän tienhaarassa Porasaan johtavan tien alussa. 

Juhla huipentui vuoden Hermannin valintaan. Kailon Heikki on pitänyt arvonimeä hallussaan kahden vuoden ajan ja nyt oli aika siirtää titteli eteenpäin. Uudeksi Hermanniksi nimettiin Nurmion laajaa sukua edustava Marja-Leena Ruuhi. Hän on ansioitunut viime vuosien aikana etenkin Meilän kylä-historiakirjan oikolukijana, sukutaulujen tarkastajana ja Mäkipään alueen tutkijana ja sukujen selvittäjänä. Kylähallituksessa hän on toiminut sihteerinä. Hermanni kruunattiin Terhi Isosuon tekemällä monista luonnonkukista punotulla seppeleellä ja kunniakirjalla. Hermannin kunniaksi laulettiin yhdessä Minnan johdolla perinteinen Setä Hermannin valssi.

Lisäksi ohjelmassa oli arpajaisia, kahvitusta ja makkaranpaistoa, jutustelua ja yhdessäoloa. Lankarullien määrää arvuuteltiin ja todettiin, että Vatisissa on ommeltu ahkerasti, kun tyhjiä rullia oli kertynyt yli kaksi ja puoli sataa kappaletta. Lopuksi pidettiin arpajaiset. Kiitokset kaikille arpoja ostaneille, voittoja tuoneille ja niitä lahjoittaneille. 

Näin on kylälle saatu uusi Hermanni kahdeksi seuraavaksi vuodeksi. Tapaamme samoissa merkeissä seuraavan kerran kesällä 2026 juhlien hienoa kyläämme ja sen asukkaita.

Kukkian luontokeskus

Rautajärven vanhalla koululla jatkuu viime kesän tapaan luontoaiheisten näyttelyiden sarja. Nyt vuorossa on katsaus Luonnon monimuotoisuuteen. Kuinka paljon lajeja on ja kuinka paljon niitä on täällä? 

Tule tutustumaan. Avajaisissa olen itse kertomassa näyttelykokonaisuudesta. Näyttely on auki heinäkuun ajan. 

Tervetuloa!

Kukkakävely

 Perinteinen kukkakävely suuntautui tänä kesänä Haikanmaalle. Alue kuuluu Padankosken kylään. Tarkoitus oli tutustua lehtometsiin ja niiden kasvillisuuteen. Matkaan lähti ja matkan varrelta liittyi jonon jatkoksi yhteensä 17 henkeä. Autot jätettiin Haikanvuoren kääntöpaikalle ja siitä lähdettiin kävelemään noin kolmen kilometrin lenkkiä, jonka alkumatkasta tarkastimme varovasti, kuinka kalasääski istui pesässään Kertunkarilla.

Tämän vuoden kasviksi oli valittu raita. Sitä yritimme tähytä koko reitin ajan, mutta kaikkialla oli vain lehmusta puina ja pensaina kattavana tiheikkönä kuusten alla. Raita löytyi vasta autojen vierestä, kun olimme lopettelemassa retkeä. Kas kun emme sitä heti huomanneet.

Tutustuimme lehmuksen lisäksi pensaista koiranheiteen, lehtokuusamaan ja vaahteraan. Kukista huomion saivat pohjolan orkideat maariankämmekkä, lehtoneidonvaippa ja valkolehdokki. Harvinaisemmista ruohokasveista varsinkin syyläjuuri ja jänönsalaatti sattuivat silmiin matkan varrelta. Lehdon heinistä opeteltiin tuntemaan tesma ja lehtoluste.

Kiersimme myös pienen lehtojensuojelualueen ja sillä sijaitsevan Padankosken kalkkilouhoksen. Se on tosin paljon pienempi kuin Kuohijoen vastaava, mutta selvä louhos metsästä kuitenkin löytyi ja sen ympäriltä samoja kasveja ja sammalia kuin Kuohijoenkin puolelta. Onko sieltä koskaan kalkkia louhittu, sitä ei kukaan tiennyt.

Retken jälkeen palasimme Padankodalle kahville. Sää suosi eikä hyttysetkään tehneet kovin kiusaa, punkeista puhumattakaan. Kuun alkupuolella olisi niitä ollut huomattavasti enemmän.