sunnuntai 1. tammikuuta 2023

Hyvää Uutta Vuotta


Olemme siirtyneet vuoteen 2023 ja uusien haasteiden edessä. Viime vuosi meni Historiikin merkeissä. Se saatiin valmiiksi aikataulussa ja myytiin loppuun parissa viikossa. Tarkoitus on ottaa kirjasta uusi painos tämän talven aikana. Jos olet siitä kiinnostunut, niin lähetä ennakkotilaus minulle tammikuun aikana (padankoski@gmail.com). Näin tiedämme vähän siitä, kuinka monta kirjaa painatamme. 

Tämä koskee erityisesti kesäasukkaita. Olen huomannut, että pitkäänkin kylällä kesiään viettäneet, tietävät kylän historiasta kovin vähän. Tarkoitus on ensi kesänä mahdollisesti juhannuksen jälkeen järjestää kyläkävely, johon kutsutaan kaikki vapaa-aikaansa kylän alueella viettävät. Tästä on kyläyhdistyksen päätös viime syyskokouksessa. Silloin kerromme kylän vaiheista ja nykyisyydestä, teemme kävelykierroksen kylän keskustassa ja tutustumme samalla toisiimme. Toivon mahdollisimman monen kylän vakituisen ja vapaa-ajan asukkaan sekä ystävän osallistuvan tähän tilaisuuteen. Tarkemmin ajankohdasta ja ohjelmasta tiedotetaan tämän kotisivun ja kylän WhatsApp-kanavan kautta.

Jo pitkään kylän toiminta on keskittynyt kesäaikaan. Niin on edelleenkin. Ei unohdeta kuitenkaan toisiamme talviaikana. S-postit kulkevat, netti ja puhelin ovat käytössämme. Pidetään yhteyttä puolin ja toisin. 

Lämmintä ja aurinkoista, turvallista vuotta kaikille!

Tuomo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti