Kyläkirkossa

Sunnuntaina 22. 7. 2018 pidettiin Padankodalla perinteinen kesäillan kyläkirkko. 

Esa Vuorinen oli pystyttänyt pihaan teltan sateen varalle. Sitä ei kuitenkaan tarvittu, sillä leppeä suvisää suosi tilaisuutta.

Jo ennen tilaisuuden alkua kaikui musiikki kutsuvana ympäristöön Padankodan rannasta. Siellä soittivat kyläkirkon säestysryhmä Elias Nuuttila, basso, Arja Nuuttila, viulu, Juha Kopposela ja Janne Vesto, kitarat.

Arja Nuuttila oli huolehtinut tilaisuuden kahvituksesta, hän olikin loihtinut kyläkirkkoon oikein juhlapöydän.

Kahvituksen jälkeen alkoi Janne Veston johtama messu. Sunnuntain aihe oli mielenkiintoinen totuus ja harha. Aluksi Janne-pappi puhui navaho-intiaaneista, jotka uskoivat, että ihmisen omatunto asuu vatsassa. Navahot ajattelivat, että omatunto oli kolmionmuotoinen, ja aina kun ihminen toimi tai puhui väärin, omatunto tökkäsi vatsaa kipeästi. Jos ihminen ei näistä omantunnon pistoksista välittänyt, niin vähitellen omatunnon terävät kulmat hioutuivat sileiksi ja omatunnosta tuli  kuin pyöreä pallo, jossa ei ollut enää mitään särmää.

Vesto johdatteli kuvauksensa jälkeen kuulijoita miettimään, miten sileäksi kuluneen omatunnon saisi jälleen toimivaksi. Hän kertoi kokemuksia rippikoululeiriltä, jossa väärin toimineet nuoret olivat olleet helpottuneita, kun ikävät asiat oli avoimesti käsitelty. Siitä oli helppo jatkaa eteenpäin. 
Janne-pappi suosittelikin ongelmien rohkeaa esille ottamista, anteeksipyytämistä, - antamista ja sopimista.

Saimme kuulla kyläkirkossa paljon musiikkia. Yhdessä laulettujen virsien ja Tuli kirkkoon mies ja lapsi - laulun lisäksi saimme kuulla säestysryhmän useita esityksiä, joista mieleen jäi erityisesti  soimaan Kerro mulle jossakin on taivas. 

Varsinaisen kyläkirkon jälkeen lauloimme kesäillan innostamina vielä Kukkiavalssin.

Kyläkirkossa oli mukana parisenkymmentä osallistujaa, muutama naapurikyläläinenkin oli lähtenyt mukaan. Kaukaisin kirkkovieras taisi olla Keski-Euroopasta asti.

Teksti Maija Kuitunen, kuvat Tuomo Kuitunen