Osattiin sitä ennenkin

Setälässä tehtiin porukalla tiiliä.

Sunnuntain Kotakahvio omin eväin kokosi toista kymmentä henkeä kahvikupin ääreen tänään Padankodalle. Aiheena keskustelulle olivat vanhat esineet ja tavat. Kun jossain vaiheessa on tarkoitus avata Ruuttakoppiin kylän elämää käsittelevä näyttely, niin nyt huomattiin kuinka paljon kylältä löytyy vielä niin esineistöä kuin tietoakin vanhoilta ajoilta. Se vain olisi koottava yhteen.

Tänään esitellylle esineistölle yhteisenä teemana oli taito ja käytännöllisyys. Kun netistä ei voinut tilata ja kaupoista ei aina saanut, oli tehtävä itse. Niin syntyivät tarveseineet, kiulut, korit ja aterimet, kauhat ja survimet. Itse oli myös tehtävä työvälineet, joilla nämä sitten saatiin aikaan. Puu oli hyvä materaali niin lusikkaan kuin suorakulmaankin. Suuntapiirtimellä saatiin piirrettyä linja höyläystä varten ja hyvästä pärepuusta vedeltyä kopan raaka-aineet.

Puinen suorakulma ja suuntapiirrin tarvittiin
joka rakennuksella.

Joka kylällä oli ennen seppä. Hän piti hevosen kengissä, mutta valmisti myös tarpeelliset tarve-esineet kotitöihin. Kauppias Heino tarvitsi sokerin leikkaamiseen tukevan veitsen, talonrakentaja hirsivaran ja lampaan keritsijä sakset. Monessa talossa osattiin ne tehdä ilman seppääkin. Karstat tehtiin puoliksi itse, kun puuosat valmistettiin sopivasta laudasta ja piikkiosat jouduttiin hankkimaan kaupasta. Joka talosta, jossa vain lampaita oli, löytyivät keritsimetkin.

Keritsimet olivat etntisajan sakset.

Esittelyn yhteydessä kuultiin tarinoita paitsi tavaran alkuperästä niin myös käytöstä. Poliisin käsiraudat olivat kulkeutuneet Tampereelta Rontikonmäkeen, ja jääneet sinne, vaikka käyttö hiljaisella kylällä taisi jäädä olemattomaksi. Syntymän lahjaksi saatu kiulu päätyi perintönä isältä pojalle. Vanhat koulukäsityöt olivat arvossaan toisin kuin nykyään. Uistinkela tuskin oli monesti ollut käytössä, mutta sen teko säilyi mielessä. Ammattiopetuksesta saatu todistus osoitti, että koulutustakin arvostettiin, vaikka paljon oppia saatiin myös kotioloista, opittiin omilta vanhemmilta.

Ammattitaito oli tärkeä, vaikka
pääasiassa opittiin asiat kotona.

Hirsivaran tarvitsi jokainen kodinrakentaja.

Tietenkin tällaisessa tilanteessa mietittiin myös mennen ja nykyisen eroja. Kun koulussa tehtiin ennen käsityö, niin sillä oli jotain merkitystä ja käyttöä. Tänään tuntuu siltä, ettei kannata tehdä, koska kaupasta tai netistä saa tilattua paljon helpommalla, halvemmalla ja siistimmän kuin omatekoinen. Tunnearvo vain puuttuu. 

Kynäpenaali, jonka lukkomekanismin salaisuus selvisi.

Sokerihakkurilla saatiin toppasokerista
sopivia paloja.

Syntymälahjaksi saatu kiulu.

Itse tehty oli ennen arvossaan.

Koulujen käsityö onkin vuosikymmenten saatossa tyystin muuttunut. Uistinkela tai kynäpenaali ovat vaihtuneet tuunaamiseen, elektroniikkaan ja askarteluun. Samalla tuntuu, että paljon entisajan osaamista on katoamassa tai jo kadonnut. Kun muisteltiin, niin moni oli nähnyt, kuinka tiiliä tehtiin, lampaita kerittiin tai pärekoppaa punottiin, mutta harva oli itse sitä tehnyt. Taito on nykyään säilynyt kansalaisopiston kursseilla, mutta niin maaseudulla kuin kaupungissakin tarve-esineet ostetaan nykyään kaupasta. Toivottavasti taito ei kokonaan kuole. 

Käsityön mestarinäyte

Toivottavasti näitä ei enää tarvita.

Teksti ja kuvat: Tuomo ja Maija