Kokoonnuimme Padankodalle vähän vaille puolen päivän ja lähdimme siitä autoilla retkipaikalle. Mukana oli 29 henkeä, joten melkein tuli ennätys, vain Sarkasissa oli enemmän retkeilijöitä muutama vuosi sitten. Olin keväällä kiertänyt reitin ympäri ja katsonut sopivat pysähdyspaikat. Ensin tutustuimme saniaisiin ja vertailimme niitä. Sitten huomion vei kirjoverkkoperhonen, joka on uusi tulokas täälläpäin. Se lepatteli edellämme Matoniemen metsätiellä ja yksi retkeläisistä sai siitä jopa kuvan. Tien vieressä ihailimme komeaa honkaa, jonka latvassa on aikoinaan ollut kalasääsken pesä. Siksi puu on edelleen rauhoitettu. Nyt puun latva on ollut jo vuosia tyhjänä.
Seuraavaksi poikkesimme kukkaretken teemasta sen verran, että rämmimme pitkänä jonona Kiviaitakalliolle. Ihmettelimme kivistä rakennelmaa arvaillen, kuka sen on tehnyt ja miksi, myös aidan ikää mietittiin. Varmuutta ei saatu eikä sitä taida kukaan muukaan elossa oleva enää tietää. Aita sijaitsee Padankosken ja Kantolan kylien rajalla ikään kuin rajamuurina. Onkohan kylillä ollut aikoinaan erimielisyyksiä vai onko muuri ollut jonkimoinen vastus voimakkaalle viholliselle esimerkiksi sotien aikaan. Se on edelleen hyväkuntoinen kolmisenkymmentä metriä pitkä ja paikoin noin metrin korkuinen paikalta kerätyistä kivistä koottu rakennelma. Poikkeamisen arvoinen paikka.
Sitten nousimmekin jo kohti Hirvivuoren huippua. Tai eihän Suomessa todellisuudessa ole vuoria, mutta korkeita mäkiä kuitenkin. Koska vuoren huippu on metsän peitossa, pysähdyimme alemmaksi sen rinteelle katselemaan maisemia. Kaukana häämötti Sappeenvuori, myös Rihkavuoren masto näkyi. Siitä saatoimme hieman katsoa suuntia. Kukkian sinistä selkää ei näkynyt, mutta arvelimme senkin siellä jossain puiden keskellä olevan.
Matkalla huipulle tutkimme kirjanpainajan oletettuja tuhoja, mutta lopulta totesimme jonkin muun tappaneen puut, sillä kuoriaisen syömäkuviota ei rungoilta löytynyt, epäilimme kuivuutta ja paikan paahteisuutta. Mäen päällä mörisi karhu tai ainakin sen paidassa luki Iso Karhu ja möreää ääntä kuului. Koivuniemen Timo sieltä kuitenkin paljastui. Eväät söimme jo lahonneen kolmiomittaustornin raunioilla muistellen kokemuksiamme näiden tornien kanssa. Struven ketju on kulkenut aikoinaan Mustalta mereltä Jäämerelle ja sen avulla on piirretty kartat tarkemmiksi kuin aikoina ennen ketjun pystyttämistä. Tämäkin torni on ollut osa ketjua. Nykyään sateliitit ja droonit hoitavat ketjun tehtävät.
Huipulta laskeuduimme alas autoille etsien vanhaa monin paikoin jo kadonnutta polkua. Rinteessä silmäilimme vielä jättisuurta pahkaa koivun kyljessä. Kolmen tunnin rehjustamisen jälkeen kahvi ja tuore pulla maistuivat Padankodalla. Onnistunut retki kaikin puolin, kiitos innostuneiden ja reippaiden retkeläisten. Ensi vuonna uudelleen johoinkin sopivaan paikkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti