Täällä Luopioisissa elää vielä voimakkaana kinkeriperinne. Joka kylässä pidetään kevättalvella kinkerit, joiden järjestämisvuoro siirtyy vuosittain talosta toiseen.
Kauan sitten kinkerit eli lukuset olivat tärkeä, hieman pelottavakin tapahtuma, kun siellä tutkittiin kyläläisten lukutaitoa ja kuulusteltiin kristinopin asioita.
Nyt kun lukutaidosta on jo kauan huolehtinut koululaitos, ovat kinkerit muuttuneet enemmän hengelliseksi tapahtumaksi. Tänä vuonna kinkereillä oli kaksi isoa aihetta: puhuttiin Lutherista ja 500-vuotiaasta reformaatiosta sekä 100-vuotiaasta Suomesta. Itsenäisyys tuntuikin yllättäen lyhyeltä ajalta, kun sitä verrattiin reformaation ikään.
Padankosken Nuuttilalla, jossa Padankosken kinkerit tänä vuonna pidettiin, on myös pitkä historia, se ylettyy aina Lutherin vuosiin saakka. Talo on ollut aikaisemminkin keskeisessä asemassa seurakunnallisessa elämässä. Siellä on muun muassa pidetty jo yli 300 vuotta sitten Luopioisten jumalanpalveluksia, kun kirkkoa pitäjässä ei vielä ollut.
Olikin juhlallista, kun viivähdettiin ajattelemassa kaikkia näitä pitkiä ajanjaksoja.
Pappi Janne Vesto laittoi kinkeriväen miettimään pienissä ryhmissä suomalaisuutta. Mietimme aluksi, mitä hyvää Suomessa on. Kaikilla oli siitä paljon sanottavaa. Lapset ja nuoret toivat omassa ryhmässään esille ilmaisen koululaitoksen ja terveydenhoidon. Aikuiset arvostivat luontoa, turvallisuutta, yhteiskunnan toimivuutta ja luotettavuutta. Ketään ei jätetä. Jokaisesta pidetään Suomessa huolta.
Kanttori Johanna Lemmetyisen johdolla lauloimme keskustelun päätteeksi sopivan Jaakko Löytyn virren 954 Opeta, oi Herra meitä, omastamme jakamaan.
Sitten saimme miettiä seurakuntaa ja luterilaisuutta.
Keskusteluissa pohdittiin luterilaisten arvojen merkitystä suomalaisen yhteiskunnan toiminnan pohjana. Esille nousi seurakunnan tarjoama toiminta, yhteisöllisyys ja turva. Varsinkin onnettomuuksien ja yhteisen surun keskellä ihmiset etsivät lohtua seurakunnasta.
Arvostettiin seurakunnan erilaisia työmuotoja, ja mietittiin, kuinka paljon puuttuisi, jos niitä ei olisi.
Kerroin tänä talvena lukemastani tutkimuksesta, jossa kerrottiin, että ihmiset, jotka ovat mukana seurakunnassa, ovat tyytyväisiä elämäänsä. Onnellisuusmittarilla mitattuina he ovat suorastaan onnellisia. Seurakuntayhteyden tarjoama yhteisöllisyys on merkittävä ihmisen hyvinvoinnin kannalta.
Illan kuluessa luettiin Johanneksen evankeliumin sanoja rakastamisesta.
Ilta päättyi uuteen virteen 932 On armo suuri, ihmeinen.
Teksti ja kuvat: Maija Kuitunen
