LUOPIOISTEN SAARNAHUONEKUNNAN 300-VUOTISJUHLA 1.8.1982
Elokuun ensimmäisenä sunnuntaina 1.8.1982 vietettiin Luopioisten seurakunnassa perinnepyhää – 300 vuotta sitten Luopioisten rukoushuonekunta sai oman saarnaajansa. Juhlallisuudet alkoivat kirkossa juhlajumalanpalveluksella, missä piispa Erkki Kansanaho saarnasi. Pääjuhla pidettiin Padankosken Knuuttilassa Anja ja Tuure Nuuttilan kodissa. Tällä paikalla oli kokoonnuttu yhteiseen jumalanpalvelukseen vuodesta 1682 lähtien. Knuuttilan talon pirtin satoja vuosia vanhat, savupirtin ajan nähneet, tummuneet seinähirret, jykevä katto ja lattia loivat arvokkaat puitteet juhlalle. Tilaisuudessa puhuivat piispa Erkki Kansanaho, rovasti Toivo Miettinen, lääninrovasti Antti Rautonen ja kirkkoherra Eero Pitkäranta. Rovasti Oke Peltonen esitti juhlarunoelmansa ja musiikinopettaja Pirjo Grönholm sekä kirkkokuoro lauloivat. Kuuma ja helteinen sää ei pelottanut kuulijoita, vaan talo täyttyi n. 200 kuulijasta.
Tupalan taloa ja pirttiä, missä Luopioisten ensimmäiset säännölliset jumalanpalvelukset pidettiin, ei enää ole, mutta rakennus sijaitsi tällä mäellä ja tämän talon läheisyydessä. 1700-luvulla tehdyissä kartoituksissa, joissa kylän nimi oli Padankuosi, on Tupalan tilalle merkitty yhdeksän rakennusta ja kymmeniä niittylatoja. Nykyään voi kysyä, miksi kirkon papit Hauhon ja Tuuloksen suunnalta tulivat pitämään jumalanpalveluksia syrjäkylään. Todellisuudessa 1600-luvulla kylät ja asutus jakautuivat pitäjässämme aivan eri tavalla kuin nykyisin. Esimerkiksi tuolloin kirkonkylä oli asukasluvultaan nykyiseen nähden vähäinen. Ainakin 1400-luvulta lähtien on Padankoskella ollut kiinteä paikallinen asutus. Nostamme tänään hattua tavallista korkeammalle hengellisessä työssä täällä uurastaneille, sanoi isäntä Tuure Nuuttila tervehdyspuheessaan.
Herra on hyvä, Hänen armonsa pysyy iankaikkisesti ja uskollisuutensa polvesta polveen. Nämä psalmin sanat ovat olleet mielessäni, kun olen ajatellut tätä juhlaa ja sen merkitystä, sanoi kirkkoherra Eero Pitkäranta. Padankosken Tupalassa on kokoonnuttu jo 300 vuotta sitten yhteiseen jumalanpalvelukseen, on tultu yhteen ylistämään Jumalaa Hänen hyvyydestään ja rakkaudestaan meitä ihmisiä kohtaan. Herra on hyvä. Näin on lausunut jo vanhan liiton aikainen psalminkirjoittaja ja hänen ajatuksiinsa ovat kristityt yhtyneet eri aikakausina näihin päiviin saakka. Vuonna 1693 Luopioisista tuli Hauhon kappeliseurakunta. Vakituinen kappalainen alkoi huolehtia seurakunnan toiminnasta. Seurakuntamme hoiti itse taloutensa ja väestökirjanpitonsa. Säännöllisten jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten lisäksi Luopioisissa on ollut vapaamuotoista seuratoimintaa. Piispa Gezelius nuorempi määräsi pidettäväksi hartauskokouksia niissä osissa Turun hiippakuntaa, joissa kaikki eivät pitkien matkojen vuoksi voineet saapua kirkkoon. Tällöin jonkun maallikon tuli lukea kokoontuvalle seurakuntaväelle Raamattua tai jotakin saarnakirjaa. Kun me vietämme tänään Luopioisten saarnahuonekunnan 300-vuotisjuhlaa, me saamme samalla viettää myös saarnaperinteen, kylärukousperinteen ja seuraperinteen juhlaa. ”Vielä kerran toistan: Herra on hyvä”, jatkoi kirkkoherra Pitkäranta.
Seurakunnan pitkäaikainen kirkkoherra, rovasti Toivo Miettinen tervehti myös juhlapäivänä entistä seurakuntaansa: ”Me saamme tänä päivänä kiittää Jumalaa, ei vain siitä, mitä vanhempamme ovat tehneet tulevien sukupolvien hyväksi, vaan ennen kaikkea siitä, että he ovat tahtoneet kirkastaa Jeesusta Kristusta, joka on syntien sovittaja, armon ja rakkauden antaja.”
Lääninrovasti Antti Rautonen painotti rukouksen merkitystä ja voimaa elämän eri tilanteissa. Opettaja Helmi Heikkilä korosti päätössanoissaan kristillisen perinteen säilymisen tärkeyttä tuleville polville. ”Herraa hyvää kiittäkää”, lauloi juhlakansa yhteiseksi päätökseksi.
OTE PIISPA ERKKI KANSANAHON JUHLAPUHEESTA
Aikakirjoissa on säilynyt tieto, että Hauhon emäseurakuntaan kuulunut Vesikansan alue eli Luopioinen määrättiin v. 1682 ruokoushuoneseurakunnaksi (bönehusförsamling) eli saarnahuonekunnaksi (predikohusgäll). Tätä tietoa voidaan pitää täysin luotettavana. (K. G. Leinberg, Finlands territoriala församlingar, s. 92) Perimätiedon mukaan jumalanpalveluksia pidettiin ensin Padankosken Tupalassa, jossa on ollut siihen tarkoitukseen varattu huonekin. Saarnatupa sijaitsi kuitenkin jo 1600-luvun lopussa Luopioisten kylässä paikalla, jonka lähettyville rakennettiin v. 1735 kirkko. Tätä saarnahuonetta oli korjattu ja laajennettu ennen kirkon rakentamista, koska se oli käynyt ahtaaksi. Se oli myös vihitty kirkoksi. Saarnahuonekuntaa ei yleensä perustettu, ellei sillä ollut vakinaista jumalanpalveluspaikkaa. Luopioisista tuli pian sen jälkeen eli 1.8.1693 kappeliseurakunta. Luopioisten nimi mainitaan säilyneiden tietojen mukaan ensimmäisen kerran v. 1434 asiakirjassa, jossa on vahvistettu Luopioisten ja Rautajärven kylien raja.
Mikä erotti saarnahuonekunnan kappelista ja kappelin itsenäisestä seurakunnasta? Saarnahuonekunta oli tavallaan kappelin esiaste, kun taas kappelista muodostui aikanaan seurakunta. Väestön lisäännyttyä jaettiin suuria seurakuntia tavallisesti siten, että niiden laita-alueista tai uusista asutuskeskuksista tehtiin kappeleita. Asukkaat itse usein anoivat sitä. Suurin osa maamme seurakunnista on emäseurakuntien entisiä kappeleita. Vasta myöhempinä aikoina on seurakuntia perustettu erottamalla ne välittömästi kantaseurakunnasta. Ennen oli myös ns. anneksi- eli liittoseurakuntia, jotka olivat olleet itsenäisiä, mutta väestön vähennyttyä ne oli täytynyt liittää naapuriseurakuntaan. Annekseja oli maassamme vähän ja ne olivat yleensä kappelin asemassa. Liittyminen on tullut ajankohtaiseksi vasta viime aikoina. Jotkut historiantutkijat ovat kutsuneet näitä erilaisia seurakuntamuotoja emä- (äiti-), sisar- ja tytärseurakunniksi. Viimeksi mainituilla tarkoitetaan annekseja ja kappeleita.
KUNNALLISTIEDOT 6.8.1982
Lyhennelmän lehtiartikkelista kirjoittanut Arja Nuuttila, kuvat Nuuttilan perhealbumista
