Padankosken historiaa Aleksander Kenan silmin

Aleksander Kena: Tietoja Luopioisten seurakunnasta

1893

Uuden Kirjapaino-yhtiön kirjapainossa Tampereella

Luopioista ja Padankoskea koskevia suoria lainauksia

Asukkaat

Vanhimmista asukkaista, Suomenmaan, Jättiläisistä, on Luopioisissa varsin hämäriä

muistoja, ainoasti jonkun iäkkään henkilön kuulee heistä jotain mainitsevan. Varma vaan

on, että heitä on paikkakunnalla ollut jo Kivi-aikana; siis toista tuhatta vuotta e. Kr. Sen

todistavat ne monenkaltaiset kiviset työaseet, jotka nykyisen pitäjän malta ovat löydetyt.

Vielä vähemmän ja tuskin ollenkaan lienee muistoja lappalaisista; sentähden varsinaisen

kertomuksen kirjoitan vasta nykyisistä asujamista.

Useammilta eri suunnilta ovat nykyiset asukkaat pitäjääseen tulleet ja aikaan

katsoen seuraavassa järjestyksessä: ensin etelästä asettuen Luopioisten

kaakkoiskulmaan Kuohijoen ja Patakosken kyliin; sitte lännestä jääden pitäjän eteläosaan

Puutikkalaan ja Karvialaan ja viimein idästä itäpuolelle Wahdermetsään ja Kyynärölle.

Kyynärön ensimmäinen asukas on tullut etelästä, mutta sittemmin idästä tulleet sen

väkisin pois ajaneet.

Etelästä ja lännestä muuttaneet ihmiset ovat lyhytläntäisiä, tukevahartioisia ja

rehellisiä hämäläisiä. Ensimmäiset perheet ovat siirtyneet Lammilta, Tuuloksesta ja

Hauholta Luopioisiin siten, että ensin he kävivät kalastelemassa ja sittemmin jäivät sinne

asumaan. Ihmisten muuttoaikaa en tarkoin tiedä, mutta ukot kertovat tänäkin päivänä, että

ennen asukkaat kävivät Tuuloksesta ja Hauholta kesäaikoina kalastelemassa Luopioisten

vesillä. He siellä käydessään rakensivat kalapirttiä, joissa ihmiset kesällä yöt ja pahat ilmat

viettivät. Asunsuojien rinnalla tarvittiin myös kala-aittoja, missä järven anti talveen säilyi,

joka hevosella käytiin talvi-asunnoihin syötäväksi noutamassa. Mutta varmaan vuosien

vieriessä muuttuivat kesäiset lehtiköt ja rannat kalastajille yhä rakkaimmiksi, kunnes

viimein jäivät Kukkian rannoille asumaan.

Ensimmäiset asumapaikat

Mihin nykyisen seurakunnan paikkaan kalastajat ensimäisen kalapirtin lienevät

rakentaneet, on ollut vaikea tarkoin saada selville. Kuitenkin kertomusten johdasta

otaksun, että aikaisemmin se on tehty Patakoskelle ja Kuohijokeen. Sittemmin

Evinsaloon, Rautajärvelle (Erikki Rautajärvi), Karvialaan ja Haltialle (Metsänvartia Matti

Haltia). Erikki Lahdentaustan muistiinpanojen mukaan on Wahdermetsä tullut asutuksi

1700 ja Kyynärö verotettu 1540.

Pitäjän nimen alku ja muodostaminen

Seurakunnan nimen synnystä on kolmekin eri kertomusta. Muutamat sanovat sen

muodostuneen sanasta ”loppu”. Näet, Luopioinen kuului ennen Hauhon pitäjääseen ja se

oli seurakunnan etäisin syrjä. Mutta tämä kertomus on aivan perätön; sillä yhdistettynä

Hauhoon nimitettiin Luopionen ”Wesikansaksi”. Yhtä perätön ja luonnoton lienee se, että

puheena oleva nimi olisi muka johtunut sanasta ”luoto”, joka piti otetun Kukkia-järven

kareista. Todellinen olenee tämä puhe, että ensin asui kirkonkylässä ihmisiä ja jokainen

mökki, jommoisia talot silloin olivat, kutsuttiin omalla nimellään. Yhteistä kylän nimeä ei

vielä kuultukaan, se kun oli silloin tarpeeton. Mutta sitte, kuten vanhat kertovat, eräs

sotaherra Jöns Luopio olisi ostanut nykyisestä kirkonkylästä talon. Luopio-nimen sanovat

ukot hänen saaneen sen tähden, että Jöns oli jättänyt sotauran ja ruvennut maamieheksi.

Tanskassa on vieläkin Jöns-nimisiä miehiä, lienee mainittu sukuperä sieltä kotoisin.

Hän kun oli muita taitavampi, toimitti Jöns etupäässä omiansa ja muiden asioita, josta

Lopio-nimensä tuli niin huomatuksi, että hänen mukaansa sittemmin virkamiehet

kirjoittivan Ruotsinkielen mukaisesti kylän nimen ”Luopiois", jonka jälkeenpäin

suomensivat ”Luopioinen”. Kun sitte Jönssin kylään ihmiset rakensivat kirkon, niin antoivat

he pitäjäälle kylän mukaan nimen ”Luopioinen”. Jöns lienee ollut tuomari Jöns Antinpojan

sukua. Hän oli 1405 kuninkaan tuomarina ”puolessa Hämeestä”.

Miten kylät ovat nimensä saaneet?

Patakoski sai nimensä siitä, että kalastajat kätkivät talveksi seuraavaan kesään nykyisen

kylän läpitse juoksevan joen koskeen patansa. Näet, sillä he kesäaikoina aina järven

annista paraimman paistin verekseltänsä syötäväksi kiehauttivat.

Talojen nimien muodostuminen

Patakoski

Kylän ensimmäiset asukkaat olivat veljekset: Nuuti ja Heikki. Kumpikin teki itselleen talon.

Nuutista nimen sai ”Nuutila” ja Heikistä ”Heikkilä”.

Asukasten enentyessä tarvitsivat he myös sepän, joka hevosen kenkiä y. m. takoisi. Eipä

aikaakaan, niin ilmestyikin semmoinen mies paikkakunnalle. Hän teki itselleen asunnon,

joka kehittyi vähitellen taloksi ja sai Seppälä-nimen. Erääseen myöhempään tehtyyn taloon

rakensivat isäntäväki paitsi tavallisen pirtin, myös vierashuoneen, johon he teettivät lasiset

akkunat ja se nimitettiin ”tuvaksi”. Siitä sai talo Tupala-nimen.

Nuuttilaan tuli vävy Hauholta. Hän rakensi itselleen appelan viereen mökin. Sekin kehittyi

taloksi ja kun vävy oli muualta tullut, sai tila tuliasta Tulokas-nimen.

Ajan kuluessa tekivät paikkakunnan pojat vähän matkaa kylästä eräälle mäelle satimia,

joilla pyysivät lintuja. Paikalle he antoivat Sadinmäki-nimen. Kun sittemmin ihmiset

rakensivat talon siihen, niin sekin ensin nimitettiin ”Sadinmäeksi”. Ja kun luopiolaisen on

kielestään vastenmielistä käyttää ”d”:tä, muuttivat he sen mielikerakkeekseen ”l”.

Sadinmäestä muodostui siis Salinmäki, joka nykyään kirjoitetaan vaan ”Salimäki”.

Korola on mäellä, jossa muinoin palokärki keväällä honkia koputteli (korotteli). Siitä se

aikoinaan sai nimensä.

Kytölän ensimmäinen isäntä oli mainio kytömaiden (kaskien) viljeliä ja hänestä talo sai

nimensä.

Koivuniemi siaitsee kauniilla kauniilla lehtoniemellä, jolla vieläkin tuuheat koivut kasvavat.

Se siis on saanut koivuista ja niemestä nimensä.

Ruljaniemi on perinyt nimen myös niemeltä ja se taas siitä, että niemen poikki ennen

rullien avulla lienee vedetty venettä toisesta järvestä toiseen. Kuivalla kesällä vieläkin

täytyy lastiveneet vetää, vaikka kulkupaikka on jo niin alentunut, että siinä aina vähä vettä

on. Alkuperäinen nimi siis mainitsemani mukaan olisi Rullaniemi.

Sarkanen on nimetty siksi sen tähden, että sen ihmiset rakensivat pellon saralle.

Vatinen. Paikkakunnalla on kupin muotoisia kuoppia ja niistä on talo saanut Vatisen-nimen.

Tietoja tekstin kirjoittajasta Aleksanteri Kenasta Aarre Kailanpään Luopioisten koululaitoksen historiikin mukaan 

Kena syntyi Lopella 1854. Koti oli köyhä ja poika joutui tekemään monenlaisia töitä;

eteenpäin pääseminen oli vaikeaa. Sisukkaasti yrittäen hän suoritti paikkakunnan

opettajalle kansakoulututkinnon. Hän oli jo varhaisemmassa vaiheessa ajatellut

kasvattajan uraa, ja kun sai kuulla avoinna olevasta kiertokoulun opettajan virasta, hän

päätti hakea sitä, vaikka toiveet olivat vähäiset, kun kilpailijoissa oli enemmän lukeneita.

Jopa matkarahatkin Luopioisiin oli lainattava.Viedessään todistuksensa pappilaan hän ilmoitti
sävelkorvansa puuttumisesta, mutta lupasi kuitenkin näytteessä veisata. Myöhempi
seminaaritodistus osoittaa, että hän oli liiankin vaatimaton omia kykyjään arvioidessaan.

Opettajantyöhön Kena on ilmeiseti ollut luonnonlahjakkuus, koska hän lähes

kokonaan ohjausta saamatta menestyi näytteissä niin hyvin, että kirkkoraati kutsui kaikki

hakijat sisään ja Aleksanteri pantiin näyttämään, kuinka lapsia oli opetettava.

Toimittuaan neljä vuotta Aleksanteri Kena haki ja myöskin pääsi vuonna 1881 Jyväskylän

seminaariin. Kaksi vuotta opiskeltuaan hän vielä palasi yhdeksi lukuvuodeksi Luopioisiin.

Luopioisiin on Aleksanteri Kenaa ollut kiinnittämässä myös täältä löytynyt

aviopuoliso, koristemaalarin tytär Vilhelmiina Vikman, joka oli sukuperintönä saanut vahvat

taiteelliset taipumukset. Suvun edustajissa taiteelliset kyvyt ovat näkyneet monessa

polvessa. Tunnetuin heistä on kuvanveistäjä Uuno Nurmi, joka on tunnettu taitavasta puun

käsittelystä.

Vaikka Kena toimikin Luopioisissa yhteensä vain viisi vuotta, hän ehti tutustua

seudun menneisyyteen, luontoon, elinkeinoelämään ja ihmisiin. Kotiseututytön kannalta oli

erityisen merkittävä hänen vuonna 1893 ilmestynyt kirjansa Tietoja Luopioisten

seurakunnasta. Siinä on koottuna tietoa ja tarinaa vesistöistä, kylistä, taloista, ammateista,

kunnasta ja seurakunnasta. Erittäin arvokas on kansanperinteen osuus. Hän on tallentanut

runsaasti kansan suusta kuultua, joka muuten olisi joutunut unohduksiin.

Luopioisista Kena siirtyi Sodankylään, jonka kansakoulun ensimmäisenä opettajana

hän teki sitkeää uudisraivaajan työtä koko Lapin maakunnan hyväksi.

Tekstin koonnut Maija Kuitunen