lauantai 13. syyskuuta 2025
Valon juhla
perjantai 5. syyskuuta 2025
Yhdistyksen syyskokous
sunnuntai 31. elokuuta 2025
Kyläretki Padasjoelle
Lauantaina 30. 8. tehtiin jo lähes perinteeksi muodostunut kyläretki eli tutustuminen naapurikuntaan, tällä kertaa Padasjokeen. Matkalle saatiin pikkubussi täyteen eli parikymmentä reissaajaa. Sateisesta säästä huolimatta tunnelma säilyi korkealla koko retken ajan. Esa oli suunnitellut ohjelman hänelle tutuille paikoille. Simo pyöritti auton rattia niin, että matka joutui turvallisesti. Kirsi oli huolehtinut ravitsemuspuolesta. Lämmin kiitos heille!
Ensin tutustuttiin Nuijasodan patsaaseen Nyystölän kylässä Verhon kartanon mailla. Totesimme, että kautta aikain ihminen on ollut raaka toista kohtaan. Pohdittiin myös Nuijasodan ja vuoden 1918 sodan yhteneväisyyksiä. Verhon kartano on tullut kylän asukkaille tutuksi historian kautta. Toivo Tulokas omisti Vähä-Knuuttilan tilan Padankosken keskustassa, mutta osti 1920-luvun puolivälissä Verhon kartanon ja myi talonsa vaimonsa veljelle Kalle Paavolalle. Kuulimme Toivo Tulokkaan sisaren tyttärenpojan Matin kuvauksen Toivo Tulokkaan elämästä Verhossa.
Verhosta siirryimme Padasjoen kotiseutumuseoon, jonka aarteita meille esitteli Padasjoki-seurasta Minna. Täältä löytyivät hyvässä järjestyksessä talojen aitoista ja varastoista kerätyt menneen ajan välineet niin kodinhoitoon kuin viljelyyn ja eränkäyntiinkin kuuluvat. Samanlaisia meilläkin oli juuri päättyneessä eränäyttelyssä. Kiitoksena esittelystä annoimme oppaalle Meilän kylä-kirjan.
Retkeemme sisältyi myös teollisuuskäynti. Paluumatkalla poikkesimme Padasjoen Metallin toimitiloihin Taulussa. Esa esitteli meille työpaikkansa ja me emme voineet muuta kuin ihmetellä, kuinka joku osaa tehdä tuollaista, siirrellä tonnien painoisia rautapalkkeja, porata millin osien tarkkuudella reikiä ja työstää rautakappaleet oikean muotoisiksi. Tämä oli huippukohde retkellämme.
Olimme ajaneet Padasjoen kirkolle Auttoisten kautta. Paluu kotiin tapahtui Arrakosken ja Romon kautta. Romossa tutustuimme Esa Pajulahden upeaan rakennus- ja veistoskokoelmaan Luvattu maa.
maanantai 18. elokuuta 2025
Eränäyttely
Vieraita näyttelyssä kävi vieraskirjan mukaan 135 henkeä, joten näyttely sai ihan mukavan vastaanoton. Siihen oltiin myös hyvin tyytyväisiä, sillä monet kävivät siellä useamman kerran. Pidimme näyttelyä auki sunnuntaisin heinäkuun ja elokuun alkupuolen ajan. Minään aukiolopäivinä museovahdin ei tarvinnut istua yksi kopissa, juttuseuraa riitti, niin näyttelystä kuin muustakin. Ensi vuonna mahdollisesti uusi näyttely ja uutta katsottavaa. Ehdotuksia otetaan vastaan, mutta myös näyttelyn kokoajia ja rakentajia. Kiitos kaikille toimijoille, niin rakentajille kuin vahdeillekin!
lauantai 9. elokuuta 2025
Niittotalkoot
Tänään lauantaina pidettiin perinteiset Pirttilahden niittotalkoot. Sää suosi ihan viime metreille saakka. Esa toi viimeisen kuorman rantaan kaatosateessa, mutta muuten saimme kerätä vesikasveja pois suotuisassa säässä.
Paikalla oli toistakymmentä talkoolaista. Tosin edellisiin vuosiin verrattuna veneitä oli kovin vähän hakemassa niitettyä kasvimassaa lastauspaikalle, joten kuormat tulivat kohtuu suuriksi venettä kohti. Esa ja Juhani olivat ahkeria ja niin kuljetettavaa olisi riittänyt useammallekin veneelle.
Maijan talkooeväät tekivät kauppansa ja lämpimästä säästä johtuen juotavaakin kului. Reilussa talkoohengessä saatiin kolmeen mennessä lahti puhtaaksi taas kerran ja päästiin paitamaan makkaraa nuotiolle. Siinä kerrattiin päivän tapahtumia ja muutakin niin, ettei olisi pois viitsinyt lähteä. Sitä mietittiin, että talkoolaisten keski-ikä nousee koko ajan ja nuorempia pitäisi saada mukaan auttamaan tai kohta ei enää ole lahden perkaajia. Sen seurauksena lahti kasvaa umpeen ja uimavesi huononee helteillä menneiden vuosien tapaan.
Vielä kuitenkin jaksettiin – hienosti meni!
Kuvat ja teksti Maija ja Tuomo Kuitunen
maanantai 28. heinäkuuta 2025
Kylän syysretki
Kokoonnuimme viime perjantaina hallituksen porukalla miettimään syksyn tapahtumia. Kotakahvio on vielä auki kolme kertaa, samoin Eränäyttely, joten tervetuloa kahville ja näyttelyä katsomaan. Samalla päätettiin, että kyläkirjan hinta on tästä eteenpäin 30 € kpl. Se kannattaa nyt hommata, jos sitä ei vielä ole.
Muita tapahtumia on seuraavasti:
Pirttilahden niittotalkoot soudellaan 9.8. klo 9 alkaen.
Yhdistyksen syyskokous on 19.9. klo 18.00 kodalla.
Kodalle saadaan vihdoin sähkö ja siksi pidämme Valon juhlan 12.9. klo 18 alkaen ja juhlistamme samalla kauden päätöstä.
Kyläretki Padasjoelle tehdään lauantaina 30.8. klo 9 alkaen. Mukaan mahtuu 20 ensin ilmoittautunutta. Yhdistys maksaa matkan ja ruokailun, joten nyt kannattaa lähteä matkaan hyvässä seurassa. Ilmoittautuminen minulle 040-7017412.
Kylähallituksen puolesta
Tuomo
maanantai 30. kesäkuuta 2025
Eränäyttely
Kesäkuun viimeisenä sunnuntaina avattiin tämän kesän näyttely Ruuttakopilla. Nyt aiheena kouluajan ja taidenäyttelyn jälkeen on metsästys ja kalastus.
maanantai 23. kesäkuuta 2025
Kukkian luontokeskus
Kukkian luontokeskus toimii Rautajärven koululla ja sen toiminta-alueena on Kukkia-järvi ja sen rantakylät, myös Padankoski. Keskus järjestää luontoon ja kulttuuriin liittyvää toimintaa. Esimerkiksi Luonnonkukanpäivän retki oli myös luontokeskuksen toimintaa. Tämän viikon lopulla on kolme kirkkovenesoutua Rautajärvellä ja sunnuntaina aina Padankosken uimarantaan saakka. Soutamaan pääsee ilmoittautumalla 23.6. minna.puurula@kukkialle.fi.
Parina kesänä on Rautajärven koululla ollut luontoaiheinen näyttely, ensin sammalista, viime kesänä luonnon monimuotoisuudesta. Tämän kesänä näyttely esittelee Kukkian alueen perhosia. Näyttely on auki koko heinäkuun joka päivä klo 10 - 16. Avajaiset vietetään ensi sunnuntaina 29.6. klo 18. Näiden näyttelyiden vastaavana olen toiminut yhdessä asiantuntijoiden kanssa.
Tervetuloa kaikki avajaisiin ja tutustumaan Kukkian alueen perhosiin!
Terv. Tuomo
maanantai 16. kesäkuuta 2025
Kukkakävely
Kokoonnuimme Padankodalle vähän vaille puolen päivän ja lähdimme siitä autoilla retkipaikalle. Mukana oli 29 henkeä, joten melkein tuli ennätys, vain Sarkasissa oli enemmän retkeilijöitä muutama vuosi sitten. Olin keväällä kiertänyt reitin ympäri ja katsonut sopivat pysähdyspaikat. Ensin tutustuimme saniaisiin ja vertailimme niitä. Sitten huomion vei kirjoverkkoperhonen, joka on uusi tulokas täälläpäin. Se lepatteli edellämme Matoniemen metsätiellä ja yksi retkeläisistä sai siitä jopa kuvan. Tien vieressä ihailimme komeaa honkaa, jonka latvassa on aikoinaan ollut kalasääsken pesä. Siksi puu on edelleen rauhoitettu. Nyt puun latva on ollut jo vuosia tyhjänä.
Seuraavaksi poikkesimme kukkaretken teemasta sen verran, että rämmimme pitkänä jonona Kiviaitakalliolle. Ihmettelimme kivistä rakennelmaa arvaillen, kuka sen on tehnyt ja miksi, myös aidan ikää mietittiin. Varmuutta ei saatu eikä sitä taida kukaan muukaan elossa oleva enää tietää. Aita sijaitsee Padankosken ja Kantolan kylien rajalla ikään kuin rajamuurina. Onkohan kylillä ollut aikoinaan erimielisyyksiä vai onko muuri ollut jonkimoinen vastus voimakkaalle viholliselle esimerkiksi sotien aikaan. Se on edelleen hyväkuntoinen kolmisenkymmentä metriä pitkä ja paikoin noin metrin korkuinen paikalta kerätyistä kivistä koottu rakennelma. Poikkeamisen arvoinen paikka.
Sitten nousimmekin jo kohti Hirvivuoren huippua. Tai eihän Suomessa todellisuudessa ole vuoria, mutta korkeita mäkiä kuitenkin. Koska vuoren huippu on metsän peitossa, pysähdyimme alemmaksi sen rinteelle katselemaan maisemia. Kaukana häämötti Sappeenvuori, myös Rihkavuoren masto näkyi. Siitä saatoimme hieman katsoa suuntia. Kukkian sinistä selkää ei näkynyt, mutta arvelimme senkin siellä jossain puiden keskellä olevan.
Matkalla huipulle tutkimme kirjanpainajan oletettuja tuhoja, mutta lopulta totesimme jonkin muun tappaneen puut, sillä kuoriaisen syömäkuviota ei rungoilta löytynyt, epäilimme kuivuutta ja paikan paahteisuutta. Mäen päällä mörisi karhu tai ainakin sen paidassa luki Iso Karhu ja möreää ääntä kuului. Koivuniemen Timo sieltä kuitenkin paljastui. Eväät söimme jo lahonneen kolmiomittaustornin raunioilla muistellen kokemuksiamme näiden tornien kanssa. Struven ketju on kulkenut aikoinaan Mustalta mereltä Jäämerelle ja sen avulla on piirretty kartat tarkemmiksi kuin aikoina ennen ketjun pystyttämistä. Tämäkin torni on ollut osa ketjua. Nykyään sateliitit ja droonit hoitavat ketjun tehtävät.
Huipulta laskeuduimme alas autoille etsien vanhaa monin paikoin jo kadonnutta polkua. Rinteessä silmäilimme vielä jättisuurta pahkaa koivun kyljessä. Kolmen tunnin rehjustamisen jälkeen kahvi ja tuore pulla maistuivat Padankodalla. Onnistunut retki kaikin puolin, kiitos innostuneiden ja reippaiden retkeläisten. Ensi vuonna uudelleen johoinkin sopivaan paikkaan.
perjantai 6. kesäkuuta 2025
Kukkian kierros helluntaina
Kukkian kierros perinne päätettiin mahdollistaa kaikille avoimeksi ja helposti osallistuttavaksi tapahtumaksi Luopioisten Yrittäjien sekä Yhteinen Pälkäne 2 hankkeen puolesta. Osallistujien ei tarvitse muuta kuin hypätä ilmaisen bussin kyytiin ja lähteä kokemaan kylien lumoa sekä elämää. Päivä tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua pienten kylien saloihin ja tarinoihin, sekä piipahtaa alueen palveluiden parissa.
Joten, hyppää kyytiin Helluntaina 8.6.2025!
Bussiaikataulu ja pysäkit
BUSSI 1 BUSSI 2
10.45 Luopioinen 11.15 Luopioinen
10.55 Rautajärvi 11.25 Rautajärvi
11.10 Kyynärön lava 11.40 Kyynärön lava
11.20 Ämmätsä 11.50 Ämmätsä
11.35 Padankoski 12.05 Padankoski
11.45 Kuohijoki 12.15 Kuohiojoki
12.00 Puutikkala 12.30 Puutikkala
12.15 Haltia 12.45 Haltia
12.25 Luopioinen 12.55 Luopioinen
12.45 Luopioinen 13.14 Luopioinen
12.55 Rautajärvi 13.25 Rautajärvi
13.10 Kyynärön lava 13.40 Kyynärön lava
13.20 Ämmätsä 13.50 Ämmätsä
13.35 Padankoski 14.05 Padankoski
13.45 Kuohijoki 14.15 Kuohijoki
14.00 Puutikkala 14.30 Puutikkala
14.15 Haltia 14.45 Haltia
14.25 Luopioinen 14.55 Luopioinen
Pysäkit
14.45 Luopionen Mikkolan navetta
14.55 Rautajärvi Elotähkä
15.10 Kyynärön lava Kyynärön lava
15.20 Ämmätsä Ämmätsän kylätalo
15.35 Padankoski Padankosken koulu
15.45 Kuohijoki VPK:n talo
16.00 Puutikkala Puutikkalan kesäpuoti
16.15 Haltia Haltian kylä, Haltiantie 302
16.25 Luopioinen Mikkolan navetta
Bussikuljetus on ilmainen, jokainen voi tehdä kierroksen myös omalla kulkuneuvolla.
Reitti kulkee Luopioinen-Rautajärvi-Kyynärö-Ämmätsä-Padankoski-Kuohijoki-Puutikkala-Haltia-Luopioinen
Bussit kulkevat ”non-stoppina” klo 11-16, kulkuväli n 30 min.
Bussipysäkit ovat merkitty erillisin kyltein kylien raiteilla.
LISÄTIETOJA TAPAHTUMAN FB-SIVULLA
https://www.facebook.com/share/1AfjC1CGwm/
torstai 15. toukokuuta 2025
Kesäkausi alkaa!
Kyläyhdistyksen toiminta heräilee näin keväällä niin kuin kuvan kevätaskuruohokin. Kesä on toiminnan aikaa. Kevätkokous päätti asioista lauantaina 3. 5. Tiedote on jaettu postilaatikoihin ja ilmoitustauluille. Se on myös luettavissa tästä. Tervetuloa tapahtumiin!
PADANKOSKEN KYLÄTIEDOTE KESÄ 2025
Kyläyhdistys toimii kyläläisten ja loma-asukkaiden hyväksi!
Kevättalkoot järjestetään 3.5. klo 9 alkaen rannassa, siivous, nuotiopaikka, varasto.
Kotakahvio avataan 8.6. ja on auki sunnuntaisin 12 - 16 aina elokuun puoliväliin saakka. Juhannuksena kahvio ei ole auki.
Ruuttakopin taidenäyttely (Eränkäynti) on auki heinäkuun ajan kotakahvioiden ollessa auki 12 - 16. Aiheeseen liittyvät tavarat ja kuvat puheenjohtajalle kesäkuun aikana.
Kukkian kierros 8.6. pysähtyy kodalla, kylän esittely. Mahdollisuus lähteä kyytiin.
Luonnonkukkakävely järjestetään Hirvivuoreen 15.6. klo 12.00, kokoontuminen Kodalla, josta kimppakyydeillä paikalle. Retki kestää n. 3 tuntia.
Kukkia-Pyöräilyn toimintapiste on kodalla sunnuntaina 29.6. klo 8-15. Pyöräily järjestetään yhdessä Luopioisten kyläyhdistyksen kanssa. Kotakahvio on auki.
Kyläkirkko Kodalla 20.7. klo 18.00, mukana Janne Vesto. Kahvitarjoilu.
Niittotalkoot 9.8. Pirttilahdella klo 9.00 alkaen.
Käsityöpiiri kokoontuu edelleen kesän aikana Kodalla Maire Seppälän johdolla, ilmoitus WhatsApp-ryhmän kautta. Muutkin ryhmät voivat kokoontua Kahvikatoksessa. Tiedotus WhatsApp-ryhmän kautta.
Kyläretki Padasjoelle 30.8. Tarkemmin lähempänä WA-ryhmän ja kotisivun kautta.
Tämän kylätiedotteen löydät myös kylän ilmoitustauluilta Kodalta ja kyläsivulta.
Padankosken osakaskunnan pyydysmerkkien myynti netistä: www.ostaluvat.fi. Merkkejä saa myös Ulla Suksialta (050 313 0070) sopimuksen mukaan. Hinnat löytyvät kylän nettisivulta (https://padankoski.blogspot.com/p/kalastus.html).
Kylärannan venepaikkoja ylläpitää kyläyhdistys. Vuotuinen venepaikkamaksu 25 € maksetaan kyläyhdistyksen tilille Aito sp tilille FI09 4510 7320 0062 73 (Viite 1106). Uutta paikkaa voi tiedustella Esa Vuoriselta.
Kyläyhdistyksen jäsenmaksu vuodelta 2025 on 5 € (Viite 1119).
Meilän kylä-kirjaa voi ostaa kodalta, puheenjohtajalta tai Leena Koivuniemeltä.
Padankotaa vuokrataan kokouskäyttöön 10 €/kokous.
Kahvinkeitintä voi vuokrata juhliin 10 €/kerta.
Tiedustelu: Esa Vuorinen p. 040 512 1188
Kyläyhdistyksen yhteyshenkilöt:
Pj: Tuomo Kuitunen, 040 701 7412
Vpj: Kirsi Saarinen, 040 728 6464
Sihteeri: Marja-Leena Ruuhi, 040 511 0558
Rahastonhoitaja: Anna-Liisa Meskus, 040 096 2606
Kylän kotisivu: padankoski.blogspot.com
Kylän WhatsApp-ryhmä, ota yhteys puheenjohtajaan.
Voit ottaa yhteyttä yhteyshenkilöihin myös sähköpostitse padankoski@gmail.com
AURINKOISTA KESÄÄ KAIKILLE NIIN PADANKOSKILAISILLE KUIN LOMALAISILLEKIN, PIDETÄÄN HUOLTA TOISISTAMME!
lauantai 3. toukokuuta 2025
Kevättalkoot ja -kokous!
lauantai 19. huhtikuuta 2025
Kaunista pääsiäistä!
Kevät on kuukauden etuajassa. Kyläyhdistyksen toiminta alkaa kuitenkin ajallaan tänäkin vuonna. Pidimme hallituksen kokouksen viikko sitten ja suunnittelimme kesän tapahtumia. Kyläyhdistyksen tehtävä on sitten kokouksessaan päättää, mitä toteutetaan. Niinpä
Padankosken kyläyhdistys ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään Padankodalla
3. toukokuuta 2025 klo 12.00
Sitä ennen klo 9.00 alkaen on rannan siivoustalkoot. Tarvittaessa jatketaan kokouksen jälkeen.
Talkootarjoilu!
Tervetuloa kaikki mukaan päättämään kesän toiminnasta!
Padankosken kyläyhdistyksen hallitus.