Lauantaina kokoonnuimme rantaan laittamaan paikkoja kesäkuntoon. Kodan siistiminen ja nurmikon leikkaus ovat välttämättömiä viihtyvyyden kannalta. Meitä oli kymmenkunta uurastajaa paikalla ja puhdasta jälkeä alkoi heti syntyä.
Lauantaina kokoonnuimme rantaan laittamaan paikkoja kesäkuntoon. Kodan siistiminen ja nurmikon leikkaus ovat välttämättömiä viihtyvyyden kannalta. Meitä oli kymmenkunta uurastajaa paikalla ja puhdasta jälkeä alkoi heti syntyä.
Kyläyhdistyksen kevätkokous ja rannan siivoustalkoot ovat
lauantaina 18. toukokuuta 2024.
Siivoustalkoot alkavat klo 9.00 ja kevätkokous klo 12.00.
Tulkaa joukolla tapaamaan toisia, juttelemaan ja päättämään kesän toiminnasta. Hallitus linjasi kokouksessaan suuntaviivoja toiminnalle, joista kevätkokouksessa keskustellaan ja päätetään. Samalla kuullaan viime vuoden toiminnasta ja tileistä.
Kotakahvio avautuu kesäkuun alkupuolella, mahdollisesti jo 9.6.
Hermanninpäivän juhla on perjantaina 12.7. klo 18.00.
Muista tapahtumista tiedotetaan mm. tällä kyläsivulla ja kylän WhatsApp-ryhmässä kevätkokouksen jälkeen.
Tilaisuuksissa on myös myynnissä Meilän kylä-kirjaa. Jos et vielä tätä suuren suosion saanutta kylän historiakirjaa ole hankkinut, niin nyt on korkea aika tutustua kylän elämään menneinä vuosisatoina.
Tervetuloa kaikki niin vakinaiset kuin myös vapaa-ajan asukkaat mukaan toimintaan!
Kuvan lapset telmivät koulun pihassa. Liekö laskiainen mielessä.
Minkäslaista aikaa se oli kuulkaa tuo laskiaisen aika ennenvanhaan?
No se oli riamun aikaa se. Se oli. Sitä jäälyteltiin mäjet jo aikaa ennen, ja sitä oli pitkät tukkirejet ja mettärejet, ja siällä liukujeli aikanaiset ja siällä liukujeli... eikä sinne lapsia laskettukan, niitä olis sattunu, nyt liukujelee vaan lapset. Se oli toi Ylähäisten mäkikin, se oli laskiaissa nin täyteen. Sitä kylvöttiin päivällä, kylvöttiin päivällä, ja oli sekin. Kuma tossa Nuuttilassa olin, nin sauna pantiin lämmitä ja siinä päivällisaikana, päivällisen miähet söi nin sitte saunaan. Ja sitte kun päästiin saunasta nin sitte lopuks päivää laskiaismäkkeen, iltaan tonne kymmeneen yhteentoista saakka puhtia, pait piiat tuli huusholliinsa. Ja se oli ääntä ja hurroon huutamista! Kyllä sen tiäsi. Laskiaisaamuna sitä jo kuka virpeempi oli ylös nouseen nin nousi kello kolme ylös ja juaksi kylän läpitte ja huusi pitkiä pellavia ja hurroota ja ajeli kylässä ihmiset ylös. Se aamusta alkaen alko se laskiaisen viatto. Se oli huppainen päivä laskiainen, taisi olla vualessa kaikki ihanampi aika. Ja yks hullutus.
Miksi se niin hullutusta oli?
No on se kun sitä nyt aattelee, että on se hullutusta sillä lailla vaivata itteensä ja kiskoo suuria rekiä mäjen päälle, ja se oli nin täyteen väkkee kun tuli välliin nin että muutamat pualikualiaana, kun tönttäs johonkin nurkkaan se reki sitte siältä. Kuinka sitä hanttierata voi semmosta, suuret reet sinne kiskottiin. Ei niitä kelkat pitäny aikanaisia ihmisiä.
Mitäs siellä mäessä oikeen huudettiin?
Pitkiä pellavia! Sylkky kun mulkku, kuitu kun korento, huroo! Se oli laskiaishuuto se. Pellavat pitkiä kasvaa. Kuitu oli kun korento nin pitkä ja sylkky kun mulkku, sanottiin, emminä tiä sitte mikä (nauraa) mulkku hän oli mutta... (nauraa)
Kommee joka tapauksessa?
Ni, kommee joka tapauksessa kun se kerran oli kun mulkku. Mutta kuitu oli kun korento. Pellavia siällä huulettiin, ei siällä mittään muuta huulettu.
Sitä käytiin saunassakin laskiaisena?
Käytiin sitä, kaikki meni saunaan nin miähet kun naisekkin saunassa päivällä. Eihän se laskiainen ollu eikä mikkään, jonsei päivällä kylvötty! Ja siällä ei saanu puhua siällä saunassa sitte mittään kun siällä oli kylpömässä. Ei hyttöset syäny suvella sitte. Siällä täyty olla kun mykkä. Kun miähet oli saunassa nin naiset heitteli lumipallolla ovesta sissään sinne lavvoon, että olis saanu miähiltä ääntä, mutta eipäs he puhunu mittään siällä, vaikka meni lumipalloo että sihisi lavvoon. Kun koitettiin miähiä väkisi puhumaan siällä, että eles vähä kironneet olis kun lunta saivat. Mutta äläs viälä! Sitte ei pitäny hyttösten suvella syälä eikä kärpästen.
Mitäs miehet teki sitte kun naiset oli lauteilla?
No naiset pisti oven hakkaan ettei miähet päässy. Naiset, ei mar nää naiset laskenukkan miähiä, olis miähekkin oven hakkaan pistäny nin ei sinne olis lunta lentäny yhtään.
Mikäs se oli laskiaisruokaa?
Pavut. Herneet ne oli laskiaisruakaa. Niitä oli joka paikassa, ei mittään muuta koskaan. Minun muistin ikäni ne on herneet on laskiaisruaka. Ja siansorkat. Siansorkat, kun syksyllä sikoja tapettiin, nin sorkat korvettiin ja kaapittiin ja pantiin sualaan, ja siansorkat. Sorkka miästä päällen siällä laskiaispalalla sai kalvaa niitä. Ja sitte kun ennen kävi siat mettässä, nin viälä siinä oli taikatemppu, sitte kun ne siansorkat syätiin, nin ne sian sorkkaluut, kun siinä on nin paljo luita, ne pantiin yhteen kokkoon. Kun pöytä pyhittiin ne pantiin pussiin ja ne viätiin sitte talon ulkopualelle, heitettiin talon pihapiiristä ulos, että siat pysy suvella mettässä sitte kun sorkat viätiin mettään. Se oli taikatemppu se siinä. Kun ennen kävi siat ulkona, ei niitä karsinaan suvella ruakittu sikoja, kun niitä paljo oli. Mettässä ne kävi ninkun lehmäkkin.
Oliko ne entiset siat ihan samanmallisia kun nykyään?
No oli mutta laihoja, tottakai mikkä mettässä vaan kävi nin ne oli kun mitä ruatamoita. Sitte syksyllä ruvettiin lihottaan niitä sitte kun aiottiin lahlata. Ei ne semmosia ollu kun nyt siat, piletään karsinassa, ruakitaan piletään hyvällä alustalla.
Jestas toi kello on paljo. Kyllä minä lählen kotio kyllä se jo piisaa.
No mikäs siellä kotona odottaa?
Siällä on töitä täytyy tehlä.
Vieläkö te töitä teette?
Ai hyvät ihmiset, siällä lalossa on mattookin pitkä muru. Ja pernamaatani kitken. Ja konttia, juuri oli kontti jäi kesken tekemätä, siällä on kontti tekkeillä.
Muiston sodan ajan joulusta kirjoittanut padankoskelainen Ahti Nurmio:
Paloaukealta he lähtivät. Tällä kertaa samalle puolelle rintamaa. Talonpoika ja työmies. Kun isokarhu kutsui pentujaan kurinpalautukseen, ei ollut varaa tapella keskenään. Kentälle jäivät monet nuoret miehet. Ne, jotka palasivat, eivät tunteneet itseään lyödyiksi – eivät raajarikotkaan. Oli vain yksi aate, isänmaa.
Minä olin kahdeksan vuotta, kun talvisota syttyi. Vielä tuolloin kirmaisi syrjäisenkin kylän raitilla sen ikäisiä parvenaan. Raavaat miehet ja nuorukaiset oli viety rintamalle. Vanhemmat miehet, naiset ja lapset toimittelivat kotona välttämättömiä askareita.
Sotatilanteesta oli aikuinen väestö kotirintamalla hyvinkin ajan tasalla. Postin tuloa odoteltiin iltaisin. Radiosta tuli myös päivittäin tiedotuksia rintamatilanteesta. Radioita oli peräti neljässä talossa siinä kylässä. Niissä pirteissä olikin sitten iltaisin tungosta piiputtelevista ukoista ja pojanpultereista.
Itse sodan jyly ei sinne Hämeen kolkkaan kantautunut, mutta raskaiden pommikoneiden ylilennot Sisä-Suomen kaupunkeihin muistuttivat lapsillekin ajan ankeista tapahtumista. Pommarit oli helppo tunnistaa omituisen ujeltavasta äänestään hävittäjiin verrattuna. Maaseutukaan ei pommeilta säästynyt. Metsään juostiin suojaan, kun koneet tulivat uhkaavan lähelle.
Sodasta huolimatta jouluun valmistauduttiin huolella. Sika lahdattiin niin töllissä kuin talossakin. Maa antoi perunat, lantut ja porkkanat. Mökin muija sai lehmänkantturastaan maidon ja kirnusi voin suurimpaan tarpeeseen. Kahvi ja sokeri olivat kortilla, eikä niitä kauan hyllyllä näkynyt. Oli sentään kivikovaa toppasokeria, joka ei tahtonut sulaa kuumassa vedessäkään. En tiedä, kuinka monessa huushollissa keiteltiin joulukahvit. Mummolaan sitä toi Nahka-Matti hakiessaan Kustaalta kerran pari talvessa kauniiksi harjatun ketunnahkanipun.
Mummola oli mieluista paikka jouluvalmistelujen aikaan. Sinne kipaistiin tuon tuostakin Vasikkahaan kallion yli jouluntuoksuiseen tupaan naisihmisten tielle ja vaivaksi. Mummon ja äitini saatua pirtin uunissa jouluruoat kypsennettyä oli heillä vielä lattioiden pesut ja navetta-askareet. Aitasta tuotiin räsymatot tuvan lattialle ja vietiin joulun jälkeen sinne takaisin. Ei tullut kuuloonkaan, että niitä olisi kulutettu muulloin. Eikä se olisi muutenkaan käynyt. Lattian peitti jatkuvasti vahva höylänlastukerros vaarin tehdessä öljylampun tai pärevalkean valossa rekiä, saaveja ja koppia kyläläisten tarpeisiin.
Joulukuusi tuotiin mummolan pirttiin aattoiltana ennen saunaan menoa ja koristeltiin omatekoisilla koristeilla, lippunauhalla ja aidoilla kynttilöillä.
Kun kaikki oli valmista joulun viettoa varten, oli aika mennä joulusaunaan. Aikamiehenä on tullut mieleen, että savusaunan lämmitys oli Kustaalle rituaalinomaisen huolellinen toimi, koska joulusaunassa ei ollut koskaan katkua eli tikua, vaikka muulloin piti lauteilla kumarrella.
Aattoiltaa vietettiin yhdessä mummolan ja meidän väen kesken. Jos isä ei päässyt lomalle eikä joulupukkiakaan tullut, oli pettymys suuri, siinä oli itku lähellä. Mutta aamu tuon karvaan pettymyksen taisi jotenkin korvata; joulukirkko oli jotakin suurta ja arvokasta. Yli -30 asteen pakkasesta ja vahvasta hangesta huolimatta matka sinne tehtiin hevosilla vällyihin kääriytyneinä. Hevosia saapui kaikkialta pitäjästä silakellot helisten. Niitä oli lopulta kymmeniä sitaistuina kiinni kirkkoaitaan vasiten tehtyihin lenkkeihin, loimet selässä ja heinätukot heitettyinä eteen rouskuteltavaksi.
Siitä rivistä saattoi nähdä vähän talon kokoakin. Oli pientä ja isompaa, kuskipukilla varustettua kirkkorekeä. Monessa kulkupelissä oli rekivällyjen lisäksi reen pohjalta laitojen yli lähes maahan asti ulottuva pitkätupsuinen rekiraanu tai huopa. Hallitseva pohjaväri niissä oli musta, johon oli kirjailtu valkoisella tai punaisella suuria tähtiä tai ristejä, ehkä molempiakin. Hirventaljalla varustettu reki näytti kartanon reeltä.
Kirkko täyttyi viimeistä paikkaa myöten. Aidot kynttiläkruunut valaisivat lämmintä kirkkosalia. Ennen kuin joulujumalanpalvelus alkoi, mummot supattivat, että sankarivainajia on taas tuotu valkoisissa arkuissa puurakennukseen. Minulla oli pala kurkussa, kun pelkäsin isän olevan samassa lähetyksessä.
Tuosta joulukirkosta jäi mieleen nutturapäinen naiskanttori, jolla oli kantava, hyvä ääni ja isokokoinen suu. Jälkeenpäin olen päätellyt, että hän oli varmaan kirkonkylän kansakoulun opettaja, koska hän käytteli arastellen urkujen jalkiota. Oikea kanttori oli ehkä rintamalla.
Kirkosta kotiin ajettiin kilpaa lumi tuiskuten silakellojen soidessa kiivaasti ja lumipaakkujen paukkuessa reen nokkasermiin. Joku vanhaisäntä ei katsonut arvolleen sopivaksi moiseen koohotukseen ryhtyä, vai liekö epäillyt hevosensa kykyjä. Tuo kymmenen kilometrin jäämatka meidänkin kulmille pisti hevoset puhaltamaan. Kotiin tultua sai polle vahvat vällyt selkäänsä tallissa, kunnes kuivui ja päästiin harjaaman sitä jouluaamun valjetessa.
Joulun jälkeen nähtiin pappi taas kylällä – kertomassa murheellista viestiä kaatuneista.
Juhlat lähestyvät
Nyt voit hankkia Padankosken kylän historiakirjan juhlahintaan vuoden loppuun saakka esimerkiksi isänpäivä- tai joululahjaksi.
Kirjan hinta on 30 €.
Kolmas painos sisältää joitakin pieniä lisäyksiä ja korjauksia edellisiin painoksiin verrattuna.
Kirja on saatavilla Mikkolan navetalta Hilma & Olgasta ja Kuntainfosta, Hippeläisen kyläkaupalta sekä Padankosken kyläyhdistykseltä (puh. 040-7017412 tai 040-5379477). Kirjaa voit tiedustella myös yhdistyksen hallituksen muilta jäseniltä.
Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat, keskeisenä on hallituksen puheenjohtajan ja jäsenten valitseminen sekä ensi vuoden toiminnan suunnittelu. Tietenkin muistelemme myös kulunutta kesäkautta ja sen tapahtumia.
Tervetuloa kaikki yhteiseen tapaamiseen!
Kylähallitus