torstai 29. kesäkuuta 2023

Mennyttä ja tulevaa

 


Reilu viikko sitten retkeilimme Sarkasen harjulehdossa Kukkakävelyn merkeissä. Kokoonnuimme Kodalle ja matkasimme Sarkasen tilalle, jossa meidät otettiin lämpimästi vastaan vanhassa kunnostetussa tallissa raparpermehun ja tilan oman jäätelön kera. Kiitos talon väelle siitä. Samalla kuulimme tilan historiasta. Kävelyllä oli mukana 40 henkeä, mikä lienee pitämieni kukkakävelyiden ennätys. Hyvin kuitenkin selvisimme retkestä. Näimme valtaisia luonnonvaraisia lehmuksia ja vaahteroita, paljon lehtopensaita ja lehtojen kukkakasveja. Sää suosi retkeä ja niinpä pääsimme tyytyväisinä takaisin Kotakahviolle ansaitulle kahvihetkelle. Kiitos kaikille mukana olleille, ensi vuonna uudelleen uudessa paikassa.


Ensi sunnuntaina on vuorossa Kukkian pyöräily, jonka toinen tukipiste on Kodalla. Kotakahvio on auki poikkeuksellisesti 10 – 14 välisen ajan. Nyt on hyvä keli pyöräillä ja katsella kauniita maisemia ja tien varren kukkaloistoa. 

Sunnuntaina myös avataan Ruuttakopissa kylän koulunäyttely klo 12.00. Näyttelyyn on koottu kouluun liittyvää esineistöä ja muistoja. Niitä voi tuoda vielä lisää samalla, kun tulee tutustumaan näyttelyyn. Avajaisten ja tutustumisen jälkeen menemme kahville Kodalle.

Mainostanpa myös viikon päästä lauantaina 8.7. klo 14 olevaa Vapaa-ajan asukkaiden iltapäivää. Kokoonnumme kylän keskustaan linja-autopysäkin luo ja kierrämme lenkin ensin siellä ja sitten Mäkipäässä, tutustumme koulunäyttelyyn ja sen jälkeen menemme kahville Kodalle. Kävelyn aikana kerrotaan kylän taloista ja historiasta, tutustutaan paikkoihin, niin kuin täällä sanotaan. On hyvä tietää, missä lomaansa viettää. Samalla tutustumme toisiinne. Tilaisuudessa voi myös ostaa tai varata Meilän kylä-kirjan. 

Tervetuloa tilaisuuksiin ja kertokaa muillekin, niin että saamme suuren joukon liikkeelle!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti