Veneretket Harjuun

En tiedä kuinka yleisesti padankoskilaiset tekivät veneretkiä Harjusalmen takana olevalle hiekkarannalle, mutta minun mummullani Hanna Hagrenilla sellainen tapa oli.

Näiden kuvien takana lukee ”juhannus 1949”. Tässä Harjuun on menty ilmeisesti kolmella veneellä, jos kuva on otettu yhdestä veneestä. Etualan veneessä perää pitää mummu, ja soutaja luultavasti on mummun kasvattitytär Raili ja keskituhdolla istuu hänen sulhasensa.  Taaemmassa veneessä ovat äitini ja isäni ja luultavasti vanhemmat siskoni.

Toisessa kuvassa ollaan perillä Harjun rannalla. Meneillään on kahvin keitto ja lättyjen paisto, joku on uimassakin. Tunnelma on leppoisa ja ihana.

Mummu vei meitä lapsenlapsiaan Harjuun uimaan ainakin kerran kesässä. Tuo reilun kolmen kilometrin venematka Leppänän yli tehtiin vuotavalla puuveneellä, mummu ja me kolme serkusta. Mummu piti perää, yksi souti, yksi lippoi veneen pohjalta vettä ja yksi tähysti kokassa vedenalaisia kareja.  Enemmän tai vähemmän uimataidottomia kaikki, eikä pelastusliiveistä ollut kuultukaan. Minun hommani nuorimpana ja heiveröisimpänä oli usein tähystää kareja. Se oli pelottavaa, ja siitä on jäänyt lopunikäinen kammo syviä vesiä kohtaan. Vieläkin joskus näen painajaisia veden alla kuultavista kallioista.

Harjunsalmen läpi päästyä mentiin salmen vasemmalla puolella olevaan lahdenpohjaan, jossa oli pitkä matala hiekkaranta. Mummu teki tulet, keitteli kahvit ja laittoi makkaraa paistumaan. Me lapset kahlasimme hiekkarannassa, joka oli pitkälti niin matalaa, ettei siinä oikein pystynyt uimaan, mutta ei se meitä haitannut.

Kerran paluumatkalla nousi ukonilma, ja silloin mummukin, joka ei yleensä pelännyt mitään, taisi vähän huolestua. Selällä kävi niin kova aallokko, että jouduimme soutamaan rantoja pitkin. Siinä oli vaan se huono juttu, että rannan lähellä niitä kareja vasta olikin, ja aallokossa niitä oli vielä vaikeampi nähdä. Mutta hengissä selvittiin siitäkin.

Teksti ja kuvat: Marja-Leena Ruuhi

Soutu toistettiin reilu viikko sitten. Mukana oli kaksi venettä ja neljä retkeilijää. Enemmänkin Leppänälle olisi mahtunut, mutta tällä kertaa näin. Ehkä ajankohta oli hieman myöhäinen. Marja-Leena muisteli retkemme aikana tuota kirjopittamaansa muistoa ajalta, jolloin hän oli siskoista pienin. Kuvat on otettu ennen hänen syntymäänsä tehdyltä retkeltä. 

Päivä oli kaunis ja tuuli liplatti vettä veneen kylkiin. Nautimme retkestä ja muistoista. Eväät söimme Harjunsalmen Sarkasen puoleisella rannalla. Kiitos Esa ja Simo, kiitos Marja-Leena.

Tuomo