sunnuntai 28. kesäkuuta 2026

Kukkia-pyöräily

 

Tänään sunnuntaina 28.6. kierrettiin taas Kukkiaa, nyt pyörillä. Kotakahvio oli auki matkaajien taukopaikkana. 

Kauniissa aamupäivän säässä kodalla poikkesi pyöräilijöita ruuhkaksi asti. Ensimmäiset saapuivat jo puoli kahdeksan aikaan. Kaikkiaan kiertäjiä nautti kahvista ja virvokkeita puolisen sataa kuntoilijaa.

Iltapäivällä sadekuurot kastelivat maan ja matkaajat, joten tahti vähitellen hiljeni. Silloin kyläläiset ja lomalaiset täyttivät kahvikatoksen  perinteiseen tapaan vaihtamaan kuulumisia ja ottamaan kesän vastaan.

Pyöräily on perinteinen kesätapahtuma, jota nykyään    ylläpitävät Luopioisten ja Padankosken kyläyhdistykset. Vuoden päästä taas uudelleen.

Kuvat Kirsi Saarinen         Teksti Tuomo Kuitunen





torstai 25. kesäkuuta 2026

Vilerailu

 


Saimme eilen kylälle vieraita, kun Pälkäneen kunnan matkailutiimi halusi tutustua näyttelytilaamme. Otimme, Kirsi ja minä, heidät vastaan Ruuttakopilla, jossa kylän näyttelyt on pidetty kolmena kesänä. Tänä kesänähän näyttelyä ei ole, kun kunnostamme Ruuttakopin sisätilat paremmin vastaamaan korkeatasoisia näyttelyitämme. Delekaatioon kuuluivat elinvoimajohtaja Sirkku Mäkelä, markkinointi- ja viestintäkoordinaattori Johanna Liukko sekä kulttuurisuunnittelija Marketta Pyysalo. He olivat tyytyväisiä  esittelemäämme näyttelykonseptiin, kyläläisiltä kyläläisille, ja pitivät jatkosuunnitelmia hyvinä. Samalla saimme kertoa heille kesämme ohjelmasta ja muutenkin kylän kuulumisista. Tällaisia vierailuja saisi olla enemmänkin.

Teksti ja kuva Tuomo Kuitunen

lauantai 20. kesäkuuta 2026

Kukkakävely

 



Tämän vuoden Luonnonkukan päivän retki 14.6. suuntautui Padankosken Vatisiin. Monelle paikka on outo, mutta kun kertoo, että ollaan Maire ja Markku Seppälän kotitilalla, niin ainakin kyläläisille paikka selviää. Tilan nimi Vatinen on vanhaa perua niin kuin monen muunkin tilan nimet ovat. Olimme Pirkanmaan äärilaidalla, sillä sieltä on Kanta-Hämeen Hämeenlinnaan (Lammi) vain alle kilometri eikä Päijät-Hämeen Padasjoellekaan ollut juuri pidempää matkaa.

Retki alkoi Padankodalta kimppakyydein noin kuuden kilometrin päässä olevalle retkialueelle. Retkeläisiä oli mukana tällä kertaa kaksikymmnetä. Aluksi ihailimme vanhaa pihapiiriä aittoineen ja muine rakennuksineen. Sitten siirryimme niittymäisten peltojen laidalle etsimään niittykasveja. Mäkitervakko, viuhkokeltano, keltasauramo, ketokaunokki ja nurmikohokki löytyivät nopeasti. Sitten tutustuttiin tädykkeisiin ja poimulehtiin. Niittyjen laajuus hämmästytti.

Metsässä tutustuimme keskustellen metsäkasvillisuuteen, puiden kuntoon ja yleensäkin metsänhoitoon. Uutuutena kostealta metsätieltä löytyi harvinainen jänönsalaatti. 

Lopulta saavuimme talon pihaan ja eteemme avautui laaja kukkaketo. Hiekkainen maaperä ja pitkäaikainen luonnonmukainen hoito ovat luoneet kedon, jossa tällä hetkellä kukkivat monet keskikesän kasvit: päivänkakkara, keltanot, tervakukat, ailakit, ruusuruoho, tädykkeet ja poimulehdet. Myöhemmin siihen nousevat vielä ketoneilikka ja kalliokielo. Kedon yllä lentelivät monet hyönteiset kimalaisista perhosiin. Nokkosperhonen, ohdakeperhonen ja pihlajaperhonen ainakin bongattiin. Tähän tunnelmaan oli hyvä lopettaa retki ja siirtyä sen jälkeen takaisin Padankodalle nauttimaan kahvit leivonnaisten kera. Lämmin kiitos kaikille mukanaolleille ja talon väelle!

Retken vetäjä Tuomo Kuitunen

perjantai 5. kesäkuuta 2026

Kylätiedote

 PADANKOSKEN KYLÄTIEDOTE KESÄ 2026

Kyläyhdistys toimii kyläläisten ja loma-asukkaiden hyväksi!

Kevättalkoot lauantaina 2.5. klo 9 alkaen: kodan, katoksen, rannan ja laiturin siivous ja kunnostus kesää varten. Sen jälkeen yhdistyksen kevätvuosikokous klo 12, tervetuloa kaikki mukaan!

Kotakahvio avataan 14.6. ja on auki sunnuntaisin klo 12-16 elokuun puoliväliin saakka. Juhannuksena kahvio ei ole auki.

Ruuttakoppia remontoidaan tänä kesänä ja sen takia tänä vuonna siellä ei ole näyttelyä. Remontin jälkeen meillä on entistä ehompi näyttelytila tuleville vuosille!

Kukkian kierros lauantaina 13.6. pysähtyy kodalla, kylän esittelyä, kahvio auki. Mahdollisuus lähteä kyytiin katsomaan muita Kukkian kyliä.

Luonnonkukkapäivän retki Vatisiin sunnuntaina 14.6. Lähtö Kodalta klo 13.

Kukkian Pyöräilyn huoltopiste on kodalla sunnuntaina 28.6. klo 8-15. Pyöräily järjestetään yhdessä Luopioisten kyläyhdistyksen kanssa. Kotakahvio on auki.

Kyläkirkko Kodalla 8.7. klo 18.00, mukana Janne Vesto. Kahvitarjoilu.

Hermanninpäivä 12.7. klo 18.00 Kodalla.

Niittotalkoot 15.8. Pirttilahdella klo 9.00 alkaen.

Käsityöpiiri kokoontuu kesän aikana Kodalla Maire Seppälän johdolla, tiedotus WhatsApp-ryhmän kautta. 

Kyläretki Lammille 29.8. Tarkemmin lähempänä WA-ryhmän ja kotisivun kautta.

 

Padankosken osakaskunnan pyydysmerkkien myynti netistä: www.ostaluvat.fi. Merkkejä saa myös Ulla Suksialta (050 313 0070) sopimuksen mukaan. Hinnat löytyvät kylän nettisivulta (https://padankoski.blogspot.com/p/kalastus.html).

 

Kylärannan venepaikkoja ylläpitää kyläyhdistys. Vuotuinen venepaikkamaksu 25 € maksetaan kyläyhdistyksen tilille Aito sp tilille FI09 4510 7320 0062 73. (Viite 1106) Uutta paikkaa voi tiedustella Esa Vuoriselta.

 

Kyläyhdistyksen jäsenmaksu vuodelta 2026 on 5 . (Viite 1119)

 

Kahvikatoksessa voi järjestää kokoontumisia. Tiedotus WhatsApp-ryhmän kautta, jolloin tulee ilmoittaa tilaisuuden ajankohta, tarkoitus ja vavstuuhenkilö.

 

Meilän kylä-kirjaa voi ostaa kodalta tai puheenjohtajalta.

Padankotaa vuokrataan kokouskäyttöön 10 /kokous.

Kahvinkeitintä voi vuokrata juhliin 10 /kerta.

Tiedustelu: Esa Vuorinen p. 040 512 1188

 

Kyläyhdistyksen yhteyshenkilöt:

Pj: Tuomo Kuitunen, 040 701 7412

Vpj: Kirsi Saarinen, 040 728 6464

Sihteeri: Marja-Leena Ruuhi, 040 511 0558

Rahastonhoitaja: Anna-Liisa Meskus, 040 096 2606

Kylän kotisivu: padankoski.blogspot.com

Kylän WhatsApp-ryhmä, ota yhteys puheenjohtajaan.

Voit ottaa yhteyttä yhteyshenkilöihin myös sähköpostitse padankoski@gmail.com

 

Tämän kylätiedotteen löydät myös kylän ilmoitustauluilta, Kodalta ja kyläsivulta.

AURINKOISTA KESÄÄ KAIKILLE NIIN PADANKOSKILAISILLE KUIN LOMALAISILLEKIN, PIDETÄÄN HUOLTA TOISISTAMME!